Francis Coquelin loukkaantui, Arsenalin keskikentälle iso aukko
Kuva: Getty Images
Arsenalin puolustava keskikenttämies Francis Coquelin loukkaantui tappiollisessa West Bromwich -ottelussa, taklaustilanteessa Albion -pelaaja Claudio Yacobin kanssa.
Joukkueensa ehdottomiin tukipilareihin kuuluva kovaotteinen ranskalainen poistui Hawthorns-stadionilta kainalosauvoja apunaan käyttäen.
Kyseessä uskotaan oleva polven nivelsiteiden rikkoutuminen, ja Daily Telegraphin arvion mukaan sairasloma saattaa kestää jopa kolme kuukautta. Arsenal ei ole vielä tiedottanut asiasta virallisesti.
Erittäin vakavaksi Arsenalin kannalta tilanteen tekee se, että Coquelin on ollut yksi joukkueensa tärkeimpiä pelaajia palattuaan lainalta Mestaruussarjan Charltonista joulukuussa 2014.
Coquelinin tilalle lauantain ottelussa vaihdettu Mikel Arteta loukkaantui myös, oltuaan kentällä puolisen tuntia, ja osuttuaan muun muassa omaan maaliin kertaalleen. Kolmas ja viimeinen käytettävissä ollut vaihtoehto keskikentän pohjalle, Mathieu Flamini pelasi ottelun loppuun.
Puolustavan keskikentän tontti on ollut Arsenalin koetinkivi pidempään. Coquelinin loistava viime kausi nosti keväällä koko joukkueen uuteen loistoon, mutta hänen korvaajakseen ei toiveista huolimatta löydetty toista kovaa luuta kesän siirtoikkunassa.
Sekä Coquelin että Arteta ovat poissa tiistai-illan Mestarien liigan ottelusta Dinamo Zagrebia vastaan. Arsenalin on voitettava ottelu pitääkseen edes teoreettiset mahdolliset jatkoon selviämisestä hengissä.
LUE MYÖS:
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin

- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”