James Wilson lainalle Brightoniin
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin 19-vuotias hyökkääjä James Wilson siirtyy kauden mittaiselle lainajaksolle Mestaruussarjan Brightoniin.
Wilson, joka on tällä kaudella pelannut kahdessa ottelussa Unitedin riveissä, vahvistaa sarjaa johtavaa Brightonia toukokuuhun saakka.
-Olemme etsineet vahvistusta nimenomaan kärkipelaajan paikalle, ja Wilson on ollut toivelistamme kärjessä jo hyvän aikaa, sanoo Brightonin manageri Chris Hughton.
-Hän on loistava pelaaja, ja toivomme sopimuksen osoittautuvan hyväksi kaikille osapuolille. Toivon, että hän auttaa meitä jatkamaan erinomaisesti alkanutta kauttamme edelleen, ja tuo meille lisää maaleja.
Brightonin joukkueeseen kuuluvat myös suomalais-maalivahti Niki Mäenpää, sekä kesällä Turusta toiseen rannikkokaupunkiin siirtynyt hyökkääjä Vahid Hambo.
Brighton kohtaa Birminghamin lauantain Mestaruussarja-kierroksella.
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”