Wenger pelaajien tuoreista vammoista: ”Kukaan ei osaa ennustaa loukkaantumisia”
Kuva: Getty Images
Arsenalin viikonloppu ei olisi kovin paljon huonommin voinut sujua. Joukkue jäi Norwichin vieraana 1-1-tasapeliin, minkä lisäksi peräti kolme avainpelaajaa loukkaantui. Laurent Koscielny ja Alexis Sánchez joutuivat jättämään ottelun kesken. Pelin jälkeen Arsenal-manageri Arsène Wenger sanoi, että myös Santi Cazorla loukkaantui ottelussa.
Lehdistötilaisuudessa toimittajat kyseenalaistivat Wengerin päätöksen rasittaa Alexisia niin voimakkaasti syyskaudella. Wengeriltä kysyttiin suoraan, katuiko hän Alexisin peluuttamista.
– Ei, en kadu sitä. Pelaajat ovat täällä pelaamassa jalkapalloa. Heitä ei lepuuteta silloin, kun media päättää, että heitä pitäisi lepuuttaa, Wenger vastasi.
Heti perään ranskalaismanageri lievensi lausuntoaan.
– Olisin lepuuttanut Sánchezia, mutta hän sanoi minulle ennen ottelua olevansa pelikunnossa. Hänen loukkaantumisensa on suuri menetys. Hän pakottaa puolustajat vetäytymään ja on aina päättäväinen haastoissaan. Hän sanoi, että kyse on potkusta takareiteen, mutta pelkään ettei se ole ihan koko totuus.
– Kukaan ei ole tieteellisesti niin kehittynyt, että osaisi ennustaa loukkaantumisia. Me emme pysty sitä tekemään. Testiemme mukaan hän oli kunnossa. Testien mukaan hänellä ei ollut mitään ongelmia normaaleissa venytyksissä.
– Euroopassa on paljon pelaajia, jotka pelaavat jokaisen ottelun. Tällä hetkellä meillä on hieman vajausta kokoonpanossa loukkaantumisten takia.
Wenger valotti myös Cazorlan ja Koscielnyn tilanteita.
– Kun Cazorla oli maassa, hän sai potkun polveensa. Emme tiedä, onko kyseessä nivelsidevamma vai hermoon osunut potku. Huono asia on se, että vamma paheni ottelun aikana.
– Koscielny sai potkun lonkkaansa, hän ei pystynyt edes liikkumaan. Meidän on tutkittava hänet.
Arsenalin pelaajista sairastuvalla ovat tällä hetkellä Koscielny, Sánchez, Cazorla, Mikel Arteta, Francis Coquelin, Theo Walcott, Jack Wilshere, Tomás Rosicky ja Danny Welbeck.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä