Vuoden loppu lähestyy. Euroopassa puhutaan paljon Ballon d’Orista, mutta sitä ennen (22.12.) jaetaan palkinto vuoden parhaalle afrikkalaispelaajalle. Tittelin myöntää Afrikan jalkapalloliitto (CAF), ja sitä on jaettu vuodesta 1992 lähtien. Esittelemme 11 Valioliiga-ehdokkaasta kolme, joilla on potentiaalinen sauma titteliin. Tilastoissa on otettu huomioon kaikki tämän vuoden Valioliiga-ottelut. Tilastot on kerätty squawka.com -sivustolta.

1. Yaya Touré, Manchester City

Manchester Cityn keskikentän moottori on jälleen yksi suosikeista palkinnon voittajaksi. Tourén tilastot ovat komeaa katseltavaa. Hän on pelannut vuoden aikana 25 Valioliiga-ottelussa, tehnyt niissä kuusi maalia ja antanut neljä maaliin johtanutta syöttöä. Tourén suurimmat avut eivät kuitenkaan ole maalien mättämisessä tai maalipaikkojen luomisessa. Hän on Manchester Cityn pelin sydän ja jakaa suuren määrän onnistuneita syöttöjä joukkuetovereilleen. 25 ottelussa onnistuneita syöttöjä on tullut liki 1 500 kappaletta.Toki Touré on myös aktiivisesti luomassa maalipaikkoja, niitäkin on kertynyt 34 kappaletta. Mies myös tarjoaa tukeaan hyvin puolustussuuntaan. Hän on tehnyt 12 katkoa ja purkanut pallon vaara-alueelta onnistuneesti 21 kertaa. Kokonaisuudessaan Touré tasapainottaa mainiosti Manchester Cityn pallonhallintaan ja aktiiviseen hyökkäämiseen perustuvaa peliä. Norsunluurannikon maajoukkueen kapteeni on voittanut palkinnon neljänä viime vuonna peräkkäin. Hän on myös saanut eniten kyseisiä pystejä yhdessä Samuel Eto’on kanssa.

2. Riyad Mahrez, Leicester

Tällä kaudella komeetan lailla noussut algerialaislaituri ei olisi luultavasti mahtunut listallemme, jos hän olisi jatkanut viime kauden otteitaan. Mahrez on todella tärkeä palanen Leicester Cityn hyökkäyksien rakentelussa. 28 ottelussa hän on onnistunut tekemään yhdeksän maalia, antanut seitsemän maalisyöttöä ja luonut 53 maalintekotilannetta. Hän on luonut eniten tilanteita koko joukkueesta.

3. Sadio Mané, Southampton

Southamptonin senegalilaislaituri on tänäkin vuonna ollut hyvässä pelivireessä. Mies on tehnyt 31 pelaamassaan ottelussa yhteensä 10 maalia ja antanut kuusi maaliin johtanutta syöttöä. Maalintekotilanteita hän on järjestellyt yhteensä 41 kappaletta. Hän on pelannut myös kelvollisesti alaspäin tehden 19 katkoa ja onnistuen 11 purkupallossa. Mané tekee ahkerasti töitä molempiin suuntiin kentällä, mikä poiki hänelle viime kesänä The Guardianin mukaan tarjouksen Manchester Unitedista. Toki on muistettava, että kovia afrikkalaispelaajia on myös muissa sarjoissa. Potentiaalisia ehdokkaita palkinnon voittajaksi ovat muun muassa Borussia Dortmundin Pierre-Emerick Aubameyang, Valencian Sofiane Feghouli ja Porton Yacine Brahimi. Kirjoittaja: Minna Lotvonen

LUE MYÖS: