KNVB: Chelsean ja Vitessen välisestä siirtopolitiikasta ei löytynyt laittomuuksia
Kuva: Getty Images
Hollannin jalkapalloliitto on saanut päätökseen tutkinnan, joka käsitteli Chelsean ja Eredivisie-seura Vitessen välistä siirtopolitiikkaa ja omistajuussuhteita. KNVB:n mukaan seurojen välisistä lainasopimuksista ei löytynyt laittomuuksia.
KNVB käynnisti tutkinnan, kun Vitessen ex-omistaja Merab Jordania antoi lausuntoja, joiden mukaan lontoolaisseuralla olisi suuri vaikutus seuran politiikkaan.
– Haluan kertoa Vitesse-kannattajille todellisen tarinan. Halusin taistella (Hollannin) mestaruudesta, mutta ’Lontoo’ ei lopulta halunnut sitä. Vitesse ei saa saavuttaa paikkaa Mestarien liigassa, Jordania kertoi.
– Lupasin kannattajille, että tähtäämme mestaruuteen ja voitamme sen kolmen vuoden kuluessa (lokakuusta 2010 lähtien). Olimme puhuneet näistä tavoitteista. Kerron teille nyt, miksi valmentaja Fred Rutten lähti. Hän tiesi, ettei voi voittaa mestaruutta Vitessessä.
– Talvella olimme kärjessä. Tunsimme tarvitsevamme yhden pelaajan voittaaksemme mestaruuden, Kelvin Leerdamin. Siirron piti olla jo varmistunut, mutta yhtäkkiä ’Lontoo’ puuttui asiaan. Emme saaneet olla liian vahvoja. En pystynyt selittämään sitä Fredille. Minun piti suojella seuraa ja ’Lontoota’, mutta se loi paljon jännitteitä ja kaaosta.
KNVB:n tutkinta keskittyi Vitessen omistajuussuhteisiin ja seuran rakenteisiin. Hollannin jalkapalloliiton mukaan seurojen väliset lainasopimukset olivat kaikki määräysten mukaisia, eikä seurojen väliltä löytynyt kirjallista sopimusta. Liiton mukaan Jordania ei halunnut tehdä yhteistyötä tutkinnan aikana. Chelsean lausunnon mukaan Vitesse on itsenäinen seura, jonka eteneminen Mestarien liigaan edesauttaisi lainapelaajien kehitystä.
Chelsea on lainannut viiden viimeisen vuoden aikana lukuisia pelaajia Vitessen riveihin. Hollantilaisseuran riveissä ovat pelanneet mm. Nemanja Matic, Tomas Kalas ja Gaël Kakuta. Chelsean lupaavimpina pidetyt pelaajat, Lewis Baker, Dominic Solanke, Izzy Brown, Nathan ja Danilo Pantic pelaavat tällä hetkellä lainasopimuksella Vitessen riveissä.
Lähteet: Sky Sports, The Telegraph
Toimittajan sana
Tapaus on kaikkiaan hyvin erikoinen. Vitessen suurin osakkeenomistaja, Alexander Chigirinsky, tunnetaan Chelsea-omistaja Roman Abramovichin läheisenä ystävänä. Jordanian puheissa voisi sinällään olla perää, sillä Uefan säännöt kieltävät samassa omistuksessa olevien seurojen samanaikaisen pelaamisen Mestarien liigassa. On silti hyvin outoa, ettei Jordania halunnut auttaa Hollannin jalkapalloliittoa tutkinnan aikana. On myös syytä mainita, että Jordania uhkaili taannoin nykyistä Vitesse-puheenjohtaja Joost de Witiä. Ex-omistaja uhkasi katkaista de Witin sormet. Uhkaus johti poliisitutkintaan, vaikka Jordanian mukaan uhkauksia ei pitänyt ottaa vakavasti. Vitesse antoi Jordanialle porttikiellon stadionilleen ja seuran harjoituskeskukseen, jonka Jordania oli avannut vain hetkiä aikaisemmin. Moni Vitesse-kannattaja pitää edelleen Jordaniaa seuran sankarina. Georgialainen pelasti seuran taloudellisesta ahdingosta vuonna 2010.LUE MYÖS:
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin