Espanjalaislehti: Pahamaineinen huumeparoni halusi vuosia sitten ostaa Chelsean

Kuten tiedetään, Roman Abramovitsh on omistanut Chelsean vuodesta 2003 lähtien. Espanjalainen iltapäivälehti Sport kuitenkin kertoo, että myös eräs kyseenalaisempi henkilö oli aiemmin kiinnostunut ottamaan lontoolaisseuran haltuunsa.
Sportin mukaan ”El Chapo” -nimellä tunnettu meksikolainen huumeparoni Joaquín Guzmán olisi halunnut ostaa ennen Abramovitshia Bluesin itselleen. Viime kesänä vankilasta paennut ja viime viikolla uudestaan pidätetty Guzmán halusi yhdistää omistajuudessaan intohimonsa jalkapalloon sekä liike-elämään. Lehti kertoo huumepomon olevan meksikolaisseura Gaza Pueblan innokas seuraaja.
Chelsea on Real Madridin, Barcelonan, Manchester Unitedin, Bayern Münchenin ja Arsenalin jälkeen kallein jalkapalloseura maailmassa. The Bluesin markkina-arvo on nykypäivänä noin 797 miljoonaa euroa. Talouslehti Forbesin mukaan El Chapon johtama Sinaloa-huumekartelli tekee vuodessa voittoa noin 2,75 miljardia euroa.
Vaikka meksikolaisen varallisuus olisi riittänyt Chelsean ostamiseen, rakkaus todennäköisesti oli hyvin yksipuolista.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”