Aston Villan puheenjohtaja myöntää seuran kriisin
Kuva: Getty Images
Jokainen Valioliigaa tällä kaudella seurannut tietää, että Aston Villalla ei mene hyvin. Perinteikäs birminghamilaisseura pelaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä ensi kaudella Mestaruussarjassa.
Seuran tuore puheenjohtaja Steve Hollis sanoo Villan olevan pahimmassa kriisissään vuosikymmeniin.
– Tämä on kriisi. Seura on huonommassa tilanteessa kuin moneen kymmeneen vuoteen, Hollis kertoo BBC: lle.
Hän sanoi, ettei tilejä ole sujettu. Mikäli manageri Rémi Garde haluaa ostaa pelaajia, rahaa on käytettävissä. Hollis myös puolustaa seuran omistajaa Randy Lerneriä. Amerikkalainen osti Aston Villan vuonna 2006, ja ilmoitti viime kauden lopussa haluavansa luopua sen omistajuudesta.
– Randy on laittanut seuran pelaajahankintoihin 10 vuoden aikana yli 250 miljoonaa euroa.
Hän toivoo kuitenkin ennen kaikkea jatkuvuutta toimintaan, eikä usko pelkän rahan ratkaisevan.
– Viisi eri valmentajaa viiden kauden aikana. Miten ihmeessä pelaajat voivat tietää, millaista peliä haluamme pelata?, Hollis ihmettelee.
Aston Villa on voittanut tällä kaudella vain kahdesti, ja sillä on 22 ottelusta koossa 12 pistettä. Se kohtaa lauantaina West Bromwichin vieraissa.
LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan