Ben Foster torjui West Bromin FA Cupissa jatkoon
Keskiviikon ainoassa FA Cup -kohtaamisessa West Brom matkasi Ykkösliigassa pelaavan Peterboroughin vieraaksi. Ensimmäisen joukkueiden välinen ottelu päättyi The Hawthornsilla 2-2-tasapeliin, joten tänään pelattiin uusintaottelu.
Maalittomalla ensimmäisellä puoliajalla Peterborough oli jopa parempi joukkue. Parhaimmasta paikasta vastasi kuitenkin vierailijoiden Saido Berahino, jonka kova laukaus suuntautui maalin oikealta puolelta ohi.
Ottelun ensimmäistä maalia saatiin odottaa aina 55. minuutille saakka. Isäntien Jon Taylor pujotteli itsensä boksin sisälle, ja sijoitti pallon oikeaan alakulmaan maalivahti Ben Fosterin alitse.
Pienen yllätyksen toivossa mentiin aina 71. minuutille saakka, kunnes Darren Fletcher tasoitti ottelun komealla puolivolleylla suoraan vasempaan yläkulmaan.
1-1-tasatilanteessa mentiin varsinaisen puoliajan loppuun, ja myöskin jatkoaika. Edessä oli siis rangaistuslaukaukset.
Pilkkujen ensimmäiset kaksi kierrosta mentiin ilman epäonnistumisia, kunnes isäntien 18-vuotias Martin Samuelsen epäonnistui yrityksessään. Syntipukkia nuoresta norjalaisesta ei kuitenkaan tullut, sillä heti seuraavalla kierroksella West Bromin tasoitusmaalista vastannut Fletcher laukoi pallon vasemmalta ohi.
Ratkaisevalla viidennellä kierroksella Peterboroughin Lee Angolin oli pakko onnistua yrityksessään. Foster kuitenkin torjui 21-vuotiaan englantilaisen vaatimattoman yrityksen, jonka myötä West Brom eteni jatkoon. Seuraavalla kierroksella he kohtaavat Readingin.
Peterboroguh-West Bromwich 1-1 (0-0)
1-0 Jon Taylor (55.)
1-1 Darren Fletcher (71.)
- Karmea ilta Newcastlelta
- Käänne Jamie Carragherin ja Aston Villan riitaan
- Jack Grealish jälleen ulos Evertonin vahvuudesta
- Mikä mättää Manchester Unitedissa? Michael Carrick kommentoi
- Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin