Stoken kauden toiseksi parhaalle maalintekijälle jatkosopimus
Kuva: Getty Images
Bojan Krkic on solminut Stoken kanssa kesään 2020 ulottuvan jatkosopimuksen. Aiempi sopimus olisi umpeutunut kesällä 2018. Seura tiedotti asiasta verkkosivuillaan.
25-vuotias Bojan siirtyi Stokeen Barcelonasta kesällä 2014. Viime kauden toinen puolisko meni pilalle polvivamman takia, mutta kuluvan kauden espanjalainen on pystynyt pelaamaan ilman loukkaantumisia. Pelejä on tällä kaudella kertynyt kaikki kilpailut mukaan lukien 23. Tehoja on syntynyt viiden maalin sekä kahden maalisyötön verran.
Toimittajan sana
Tällä kaudella Bojan on saanut Valioliigassa Stoken pelaajista 10:nneksi eniten peliaikaa. Siitä huolimatta puhutaan joukkueen ykkösvaihtoehdosta kymppipaikalle. Se kertoo tietyllä tapaa siitä, millainen ongelma Stokella on. Bojan on hyvä pelaaja, muttei erinomainen. Bojanin pelastaa tällä hetkellä se, ettei Stokella ole parempaa vaihtoehtoa murtautumisvaiheen pelintekijäksi. Tehotilastotkin kertovat omaa kieltään. Bojan on tehnyt (edelleen vain Valioliiga-pelit huomioiden) Stoke-pelaajista toiseksi eniten maaleja tällä kaudella. Maalisyöttöjä entinen suurlupaus on kuitenkin kerännyt vain yhden. 1,1 luotua maalipaikkaa ottelua kohden on yksinkertaisesti kymppipaikan pelaajalle liian vähän.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran