Van Gaal: ”Uskon heidän kertovan, mikäli keskustelisivat toisen managerin kanssa”
Kuva: Getty Images
José Mourinhon mahdollisesta pestistä Manchester Unitedin kanssa on riittänyt keskustelua. Portugalilaisvalmentajaa on viety huhuissa Red Devilsin manageriksi ensi kesästä lähtien.
United-manageri Louis van Gaal ja Mourinho ovat keskenään ystäviä. Hollantilaisvalmentajan mukaan hän uskoisi saavansa tiedon Unitedin seurajohdolta, mikäli varapuheenjohtaja Ed Woodward olisi käynyt keskustelua Mourinhon kanssa.
– En ole sanonut, että olisimme puhuneet, mutta hän (Mourinho) on ystäväni, joten ole hyvä, van Gaal kertoi Independentin haastattelussa.
– Mutta en tiedä onko Manchester United keskustellut Mourinhon kanssa. Voin vain sanoa keskustelleeni Ed Woodwardin kanssa, ja en voi kuvitella heidän keskustelleen keskenään. Uskon heidän kertovan minulle, mikäli he keskustelisivat toisen managerin kanssa, sillä meidän suhde on sellainen.
Van Gaalin mukaan hänellä on hyvä suhde myös seuran omistavaan Glazerin perheeseen. Hollantilaisvalmentaja uskoo omistajien olevan edelleen hänen takanaan.
– Jos he ajattelevat korvaavansa minut, heidän pitää valmistella ja tiedustella. Heidän on kerrottava minulle, mikäli asia on niin. Ja uskon heidän kertovan, mikäli näin tapahtuu. Minulla ei ole ainoastaan hyvä suhde Edin kanssa, vaan myös Glazerien kanssa, van Gaal jatkoi.
– Siitä syystä olen vihainen kaikesta julkisuudesta. Minulle on annettu potkut kolmesti, ja nyt puhutaan neuvotteluista José Mourinhon kanssa. Seuraavalla kerralla se on joku toinen (manageri).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla