Quique avasi lähdön syitä
Kuva: Getty Images
Watfordin manageri Quique Sánchez Flores jättää työnsä kauden päätyttyä. Viime kesäkuussa Vicarage Roadille saapunut valmentaja teki varsinkin syyskaudella kovaa jälkeä, ja on lopputilanteessakin onnistunut pitämään Hornetsin tukevasti sarjassa mukana.
Seuran ja managerin näkemykset päättyvästä kaudesta eivät kuitenkaan kohdanneet.
– Pidimme eilen palaverin seuran kanssa, tarkastellaksemme mennyttä kautta. Emme jakaneet mielipidettä sen sujumisesta. Näin ollen emme ole tilanteessa, jossa sopimukseni jatko-optiota voidaan ottaa käyttöön. Työni Watfordissa päättyy kesäkuun lopussa, jonka jälkeen en enää ole seuran käytettävissä, Flores sanoo.
– Olen hyvin kiitollinen pelaajilleni ja kannattajille, joita rakastan. Tunsin oloni erittäin onnelliseksi kuluneen vuoden aikana. Meillä kaikilla on syytä iloon siitä, että pääsimme kokemaan tämän upean matkan. Meille jää siitä paljon hyviä muistoja.
Toimittajan sana
Quique ei ehkä kuulunut niihin managereihin, joiden töitten tämän kauden seuroissaan olisi odottanut päättyvän. Toisaalta jatkosopimus-option käyttämättä jättämisen voi seuran taholta ottaa osoituksena kunnianhimosta – ilmeisesti sille ei riitä sarjapaikan säilyttäminen, vaan tavoitteet ovat korkeammalla. Hornetsin loppusijoitus tällä kaudella tulee olemaan jossain 11. ja 16. sijan välillä. Espanjalainen jättää jälkeensä profiiliaan huomattavasti ulospäin kohottaneen seurayhteisön. Kuten hän itsekin on useaan otteeseen maininnut, yhteys kannattajiin on ollut mainio. Tämä on välittynyt myös TV-kuvissa Vicarage Roadilta selkeästi. Pelaajista hänen kaudellaan ennen kaikkea Troy Deeney ja Odion Ighalo ovat nousseet täyteen kukoistukseensa myös nykyisellä sarjatasolla. Valioliigaa seuraava media menettää yhden filosofisimmista ja lämminhenkisimmistä vakiohahmoistaan, mikäli tämä sitten ei ota vastaan uutta työtä sarjassa pelaavalta seuralta. Hänen tilalleen huhutulla Walter Mazzarrilla on isot saappaat täytettävänään. Lähde: GoalLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä