De Gea pohtii tulevaisuuttaan Man Unitedissa – ensi kauden managerivalinnalla suuri merkitys
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin maalivahti David de Gea pelasi jälleen erinomaisen kauden, vaikka kauteen valmistautuminen ei ollut helpoin mahdollinen. De Gea oli siirtymässä espanjalaiseen Real Madridiin, mutta siirto kariutui myöhässä toimitettuihin asiakirjoihin.
Nyt 25-vuotiaalla maalivahdilla on kauteen 2021 ulottuva sopimus Unitedin kanssa. De Gean jatkaminen seurassa ei ole tästä huolimatta kiveen hakattu. The Guardianin mukaan de Gea pohtii tulevaisuuttaan seurassa, mikäli Louis van Gaal jatkaa managerina myös ensi kaudella. Brittimedian tietojen mukaan espanjalaisvahdin ja van Gaalin välit olisivat heikentyneet viime aikoina.
Portugalilaisvalmentaja José Mourinhoa on yhdistetty toistuvasti Unitedin uudeksi manageriksi. Sekä Mourinho että de Gea ovat agentti Jorge Mendesin asiakkaita. De Gean jatkaminen seurassa voi siis lopulta olla riippuvainen portugalilaisen palkkaamisesta uudeksi United-manageriksi.
De Gea valittiin kolmatta kertaa perättäin kauden parhaaksi United-pelaajaksi. Kukaan pelaaja ei ole aikaisemmin kyennyt seurassa vastaavaan saavutukseen.
Unitedin on syytä pohtia ensi kauden managerivalintaansa myös toisen pelaajan näkökulmasta. Ranskalaismedia RMC Sportin mukaan United olisi tarjonnut hyökkääjä Zlatan Ibrahimovicille yksivuotista sopimusta optiolla lisävuodesta. Agentti Mino Raiola ehti jo kiistää ranskalaismedian väitteen. Mourinho ja Ibrahimovic tunnetaan hyvinä ystävinä. Ruotsalaishyökkääjä ei tiettävästi halua siirtyä pelaamaan van Gaalin alaisuuteen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella