Jesse Lingardin unelmaveto päätti jatkoajalla Man Unitedin pokaalittoman aikakauden – FA Cup Manchesteriin
Kuva: Getty Images
FA Cupin loppuottelusta Wembleyllä muodostui odotettua tasaisempi trilleri, kun vaisun Valioliiga-kauden pelannut Crystal Palace haastoi Manchester Unitedin toden teolla. Eagles vei pelin 1-1-lukemissa jatkoajalle ja sai miesylivoimalla myös paikan ratkaista.
Lopulta sankariksi nousikin komealla laukauksella Jesse Lingard ja United katkaisi kahden vuoden pokaalittoman aikakautensa FA Cupin voitolla.
Maaliton avausjakso
United otti pelin heti alussa haltuunsa ja avausmaali oli 10. minuutilla lähellä kulmapotkusta. Daley Blind löysi keskityksellään Marouane Fellainin pään, mutta painostettu belgi puski pallon leveäksi. Seuraava vaarallinen tilanne nähtiin neljä minuuttia myöhemmin, kun Wayne Rooney haki kaukolaukauksellaan johto-osumaa. Veto otti pahan kimmokkeen Palace-toppari Scott Dannin jalasta ajaen maalivahti Wayne Hennesseyn vaikean paikan eteen. Walesilainen onnistui Eaglesin onneksi liimaamaan pallon näppeihinsä ennen kuin Marcus Rashford ehti väliin. Myös Palace pääsi koittamaan avausmaalia ennen ensimmäisen kaksikymppisen täyttymistä. Yohan Cabayen vapaapotku oli hyvä ja David de Gea joutui nyrkkeilemään pallon päätyrajasta yli. Cabaye antoi myös kulmapotkun, jonka United-puolustus purki helposti pois omalta alueelta. United sai vielä avausjakson loppupuolella yhden loistavan maalipaikan. Rashford rynnisti oikealta ja jakoi syötön Anthony Martialille. Ranskalaisen laukaus oli jo menossa maaliin, kunnes Joel Ward poimi pallon sankarillisesti maaliviivalta. Tauolle mentiin maalittomissa lukemissa.Unitedille kaksi tolppaa
Toisella puoliskolla jatkettiin Unitedin komennossa. 50. minuutilla maali oli jälleen lähellä. Rashford tarjoili Fellainille, joka kuitenkin laukoi läheltä oikeaan tolppaan. Kymmenen minuuttia myöhemmin Red Devils sai kulmapotkun. Blindin kulmapotku päätyi heikon purun kautta Michael Carrickille, joka jatkoi pallon Antonio Valencialle. Ecuadorilaisen keskitys tavoitti Martialin, joka kuitenkin osui puskullaan vain vasempaan tolppaan.Puncheonin hienoa osumaa seurasi tasoitus
Unitedin pitkän painostuksen jälkeen avausmaalin iskikin Palace. Joel Ward vapautti Jason Puncheonin laidasta, joka leikkasi vasemmalta sisään. Tarkka laukaus ohitti de Gean ja Eagles siirtyi johtoon. Lontoolaisten etumatka ei kestänyt neljää minuuttia pidempään Unitedin kuitattua lähes välittömästi. Fellainin syöttö löysi Juan Matan, joka laukoi kohti Palace-maalia. Veto kimposi Wardin jalan kautta oikeaan alanurkkaan ja yllätti täysin Hennesseyn.Lingard ratkaisee vajaalla
Varsinaisella peliajalla ei lopulta ratkaisu nähty ja finaalia jatkettiin jatkoajalle. Jatkoajan ensimmäisen vartin lopussa United joutui sitten vajaalle. Chris Smalling taklasi rajusti myöhässä Yannick Bolasieta ja peli oli toisen varoituksen myötä ohi. Tässä vaiheessa Eaglesilla piti olla ohjat, mutta voittomaalin iskikin viisi minuuttia myöhemmin United. Damien Delaney purki Valencian keskityksen heikosti ja Jesse Lingard pääsi ampumaan vastapallosta kovan kudin vasempaan ylänurkkaan ratkaisten cup-voiton Unitedille 1-2-lukemin.FA Cup lauantaina
Crystal Palace-Manchester United 1-2 jatkoajan jälkeen (1-1) 1-0 Jason Puncheon (78.) 1-1 Juan Mata (81.) Ulosajo, Chris Smalling (105+1.) 1-2 Jesse Lingard (110.)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”