Kolme lähtijää Southamptonista
Kuva: Getty Images
Valioliigassa päättyneellä kaudella kuudenneksi sijoittunut Southampton vahvistaa, että kolme sen pelaajaa siirtyy toisaalle sopimusten päättyessä.
Yksi lähtijöistä – ainakin pelikenttien osalta – on seuralegendaksi luokiteltava maalivahti Kelvin Davis, joka edusti Saintsia kymmenen vuoden ajan. Davisin testimonial-ottelu pelattiin reilu viikko sitten. Hän vahvisti sen jälkeen kyseessä olleen hänen viimeinen esiintymisensä seuran paidassa.
Davis liittyyi Southamptonin joukkueeseen kesällä 2006, ja oli tärkeä osa sen nousua Ykkösliigasta aina Valioliigaan saakka.
– Kelvin on ollut oleellinen osa seuran viime vuosien menestystä, ja avaintekijä aikajaksolla, joka on ollut hyvin erityinen kaikkien mukana olleiden elämässä. Hänen intohimonsa ja sitoutumisensa seuraan ovat johtaneet siihen, että keskustelemme nyt mahdollisesta uudesta roolista menestyksemme jatkamiseksi yhdessä, sanoo Southamptonin jalkapallojohtaja Les Reed.
Davisin lisäksi seuran pelaajistosta poistuvat nuori maalivahti Will Britt, sekä uruguaylainen Gastón Ramírez.
Ramírez pelasi Saints-paidassa 55 ottelua, ennen viime kausien lainapestejään Mestaruussarjassa, Middlesbroughn ja Hullin riveissä.
Lähde: Southampton
LUE MYÖS:
- Sarjanousijat kurittivat isoja: Chelsea hävisi, Liverpool tasapeliin
- Aston Villa nousi Valioliigassa jo kolmanneksi – Arsenal väänsi voiton Brentfordista
- Chelseaan siirtyvä peluri ongelmissa – oma seura lätkäisi pelikiellon
- Italialaislehti: Tottenhamin ykköstorjuja lähtökuopissa
- Sunderland on Valioliigan paras sarjanousija 20 vuoteen
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen