Zlatan: ”Olen päättänyt tulevaisuudestani aikoja sitten”
Kuva: Getty Images
Zlatan Ibrahimovic puhui medialle Ruotsin maajoukkueen harjoitusten jälkeen torstaina Tukholman Friends Arenalla.
Puitteiltaan melkoisen mittavassa tapahtumassa Paris Saint-Germainin jättäneen hyökkääjän odotettiin kommentoivan huhuja mahdollisesta siirrosta Manchester Unitediin. Koska kyseessä oli maajoukkueen tilaisuus, oli kuitenkin toisaalta melko epätodennäköistä että pelaaja ottaisi kantaa muihin kuin sen asioihin.
Tilaisuus alkoi yli tunnin myöhässä, pääsyyksi toimittajien pitkään odotuttamiseen ilmoitettiin harjoitusten venyminen odotettua pidemmiksi. Ensimmäisen toimittajan kysymys koski luonnollisesti huhuja Manchester Unitediin liittyen.
– Puheet ovat puheita. En ole lukenut viimeisiä lehtiä, enkä tiedä mistä seurasta niissä tällä kertaa puhutaan. Mitään ei ole tekeillä tällä hetkellä. Keskityn Euroopan mestaruuskisoihin.
Zlatan sanoi myös, ettei tulevan osoitteen selviämisellä ole kiirettä.
– Sillä ei ole väliä, syntyykö ratkaisu ennen kisoja. Jos se olisi tärkeää, ratkaisu olisi jo tapahtunut. Haluan pelata jalkapalloa ja nauttia elämästäni. Olen kuitenkin tehnyt päätöksen tulevaisuudestani jo kauan sitten.
Brittitoimittajan kysyessä, onko hän saanut konkreettisen tarjouksen Manchester Unitedilta, Zlatan kieltäytyi vastaamasta, ja tyytyi vain pyörittelmään silmiään. Jatkokysymykseen, onko hän keskustellut viime päivinä Jose Mourinhon kanssa, ruotsalainen vastasi kiertäen, mutta tavallaan myöntävästi.
– Olen puhunut hänen kanssaan jatkuvasti siitä asti, kun lähdin Inter Milanista. Siinä ei ole mitään uutta. Uskon hänen nostavan Manchester Unitedin takaisin huipulle. Jos haluat toimintaa, otat yhteyttä Mourinhoon.
Viitteitä Zlatanin tulevaisuudesta voi etsiä myös tavasta, jolla hän vastasi tuntemuksistaan pikaisesta paluusta Ranskaan, Ruotsin maajoukkueen mukana.
– Tuntuu mahtavalta mennä takaisin. Viime aikani siellä olivat maagsisia. Ranska on toinen kotimaani. Tai oikeastaan kolmas, Italia on toinen.
Keskuteluissa hyökkääjän jatkosta on otettu usein esiin se, että tämä on jo 35-vuotias. Totutun itsevarmaan tyyliinsä Ibrahimovic kuittasi myös tämän.
– Alan vasta vertyä. Ikä ei ole muuta kuin numero.
Lähde: Aftonbladet
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista