Englanti kohtaa Australian – Rashford lähellä avauspaikkaa
Englannin maajoukkue kohtaa tänä iltana Euroopan mestaruuskisoihin valmistavassa ottelussa Australian. Ottelu pelataan Sunderlandin Stadium Of Lightilla. Peli alkaa 21.45. Suomen aikaa.
Daniel Sturridgen pohjevamma on estänyt hänen osallistumisensa joukkueen harjoituksiin sekä keskiviikkona että torstaina, ja valmentaja Roy Hodgson onkin lupaillut avauskokoonpanoon hänen tilalleen nuorta Marcus Rashfordia. 18-vuotias hyökkääjä teki debyyttinsä Manchester Unitedin edustusjoukkueessa päättyneellä kaudella, ja on toden teolla lyömässä itseään läpi brittifutiksen eliittiin. Euroopan mestaruuskisojen oletettiin olevan vielä turhan iso loikka pelaajalle, mutta samoin kuin seurajoukkueessa, loukkaantumiset ovat mahdollisesti raottamassa hänelle ovea myös kansainvälisesti. Mikäli Rashford pelaa tänään, ja Sturridgen vamma estää kisamatkan, on kaikki mahdollista.
Rashfordin peluuttamisen puolesta Australiaa vastaan puhuu myös se, että Jamie Vardy on ottelusta poissa – hän meni keskiviikkona naimisiin.
Australian kapteeni, Crystal Palacea Valioliigassa edustava Mile Jedinak ei luvannut mahdollisesti vastaan asettuvalle Rashfordille kohtelua silkkihansikkain.
– Saa nähdä. Pelaajilla on erilaisia tapoja tehdä kentällä olonsa huomatuksi. Tunnetusti olen pelannut häntä vastaan ihan hiljattain, ja hän on ollut loistava. Olemme kaikki nähneet hänen rakettimaisen nousunsa parrasvaloihin, ja on kunniaksi pojalle olla nyt tässä tilanteessa, sanoi Jedinak viitaten oletettavasti muun muassa FA Cupin finaaliin.
– Olemme kuitenkin valmistautuneet tähän peliin normaalisti, emmekä kiinnittäneet yksilöihin enempää huomiota.
Wayne Rooney, Gary Cahill ja Fabian Delph ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä sivussa Englannin kokoonpanosta. Southamptonin maalivahti Fraser Forster sen sijaan saa paikan avauksessa.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”