EM-huligaanien yhteenotot siirtyivät Lilleen – poliisi pidättänyt kymmeniä
Kuva: Getty Images
Ranskan poliisi on pidättänyt 36 henkilöä Lillessä tapahtuneissa yhteenotoissa. Lisäksi 16 on joutu viemään sairaalahoitoon. Asiasta uutisoi BBC.
Tiettävästi venäläishuligaanit eivät tällä kertaa olleet se suurin ongelma. Sen sijaan sadat englantilaiset aiheuttivat poliisille päänvaivaa. Englantilaiset sytyttivät BBC:n mukaan soihtuja ja heittivät pulloja poliiseja kohti.
Uutisoimme aiemmin, että jotain nyt kerrotun kaltaista osattiin odottaa. Aiemmin keskiviikkona oli jo nähty pieniä kärhämiä englantilaisten ja venäläisten välillä (lue uutinen). Lisäksi englantilaiset olivat käyttäytyneet sen verran aggressiivisesti, että poliisin oli pitänyt hajottaa joukko kyynelkaasun voimalla (lue uutinen).
Liputtomat huolenaiheena
Venäjä pelasi keskiviikkona lohkovaiheen toisen ottelunsa Slovakiaa vastaan Lillessä. Englanti puolestaan pelaa tänään Walesia vastaan lähellä sijaitsevassa Lensin kaupungissa. Ongelmia aiheuttaa se, että englantilaiset eivät ole tyytyneet viettämään aikaansa Lensissa. He ovat mieluummin oleskelleet Lillessä, joten kaupunki on tällä hetkellä tietyllä tapaa ruutitynnyri. Nyt pelätään, mitä tapahtuu, jos ja kun monet liputtomat englantilaiset huligaanit jäävät Lilleen seuraamaan Wales-ottelua.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla