EM-kisojen surullinen avausviikko: satoja pidätetty, kaksi kuolemantapausta
Kuva: Getty Images
EM-turnauksesta on uutisoitu poikkeuksellisen paljon negatiiviseen sävyyn. Eikä ihme, järjestyshäiriöitä on ollut lähes joka päivä.
Marcan eilisten laskujen mukaan ensimmäisen viikon aikana Ranskassa on pidätetty 323 henkilöä. Listaan voidaan lisätä eilisillan kuusi pidätystä (lue uutinen), joten saldo nousee jo 329:een.
Pidätetyistä 196 (ja mahdollisesti osa eilisillan pidätetyistä) odottaa poliisin huomassa oikeuskäsittelyä. Toistaiseksi kahdeksalle riehujalle on langetettu vankeustuomiot. Ryhmään kuuluu ainakin englantilaisia ja venäläisiä. Lisäksi kymmeniä venäläisiä on karkotettu maasta (lue uutinen).
Toistuvimmat syyt pidätyksille ovat olleet väkivalta, epäilty näpistys ja tavaroiden rikkominen. Ongelmia on toistaiseksi ollut eniten Marseillessa, Nizzassa ja Lillessä. Järjestyshäiriöitä ovat aiheuttaneet suurimmaksi osaksi tiettävästi englantilaiset ja venäläiset, jotka ovat ottaneet yhteen niin Marseillessa kuin Lillessä.
Kahakoissa on loukkaantunut kymmeniä ellei satoja. Ainakin yksi pahoinpitelyn uhri on koomassa (lue uutinen). UEFA on jo langettanut Venäjälle 150 000 euron sakon ja ukaasin joukkueen diskaamisesta, mikäli järjestyshäiriöitä vielä sattuu stadionalueella (lue uutinen). UEFA ei pysty puuttumaan häiriöihin, jotka tapahtuvat stadionalueen ulkopuolella.
Huligaanien tappeluissa ei ole toistaiseksi kuollut ketään. Kaksi kuolonuhria EM-turnauksen ensimmäinen viikko on silti jo vaatinut. Parikymppinen pohjoisirlantilainen kuoli pudottuaan humalassa rantakivikkoon (lue uutinen). Keski-ikäinen – niin ikään pohjoisirlantilainen – puolestaan menehtyi sydänkohtaukseen (lue uutinen).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Everton kiinnitti David Moyesin luottopelaajan
- Pullonheitto kostautui – Chelsea sai kovan sakon
- “Olemme surullisia hänen puolestaan” – David Moyes kommentoi Grealishin tilannetta
- Rosenior toppuuttelee Cole Palmerin siirtohuhuja
- Virallista: Peliminuutit loppuivat Arsenalissa – Marseille nappasi superlupauksen
- Romano: Tammy Abraham palaa Valioliigaan
- Athletic: Liverpoolin Andy Robertson neuvottelee siirrosta Tottenhamiin
- Lukuisat Valioliiga-seurat Wolves-kärjen kintereillä – yksi tarjous hylätty
- Lähde: West Ham luopumassa avainpelaajastaan
- Athletic: Chelsea kiinnostunut keskikenttäpelaajasta
- Casemiro lähtee Manchester Unitedista
- Nyt kuumeni – Nottinghamille hämmentävä punainen kortti
- Romano: Italian maajoukkueen kaksimetrinen hyökkääjä Valioliigaan
- Wrexham yrittää kaapata Crystal Palacen kohteen siirtomarkkinoilla
- Aston Villalle merkittävä voitto!
- Thomas Frankilta tivattiin vastausta potkuista: ”Nukun hyvin”
- Kobbie Mainoon tilanne muuttunut täysin – Manchester United valmis tarjoamaan uutta sopimusta
- Lähde: West Ham luopumassa avainpelaajastaan
- Athletic: Chelsea kiinnostunut keskikenttäpelaajasta
- Arne Slot kehui Mo Salahia ja nosti esiin yllätysnimen