FA:n puheenjohtaja Greg Dyke yllättyi Brexitin tuloksesta – ”Itse halusin jäädä”

FA:n puheenjohtaja Greg Dyke näkee Iso-Britannian eron EU:sta hyvänä asiana, mikäli se antaa brittipelaajille lisää mahdollisuuksia maan korkeimmalla tasolla. Torstain Brexit-äänestyksessä selvisi, että 52 prosenttia maan väestöstä puolsi lähtöä. Tulos johti myös pääministeri David Cameronin eroon.
– Puheenjohtajana ollessani yksi suurimmista huolenaiheistani on ollut nuorten pelaajien vähäiset mahdollisuudet murtautua suurseuroissa edustusjoukkueisiin. Todella harva onnistuu siinä. Jos jotain tapahtuu, mikä antaa heille parempia mahdollisuuksia, toivotan sen tervetulleeksi, Dyke kommentoi Sky Sportsille.
Dyke itse yllättyi tuloksesta. Puheenjohtaja myöntää olleensa EU:ssa pysymisen kannalla.
– En usko kenenkään odottaneen tätä. Itse halusin jäädä. Moni luuli, että jäisimme. Selvisi kuitenkin, ettei niin tule käymään.
Dyke ei usko myöskään, että tulos estäisi Euroopan huippupelaajia saapumasta Valioliigaan.
– Muutosten myötä englantilaisseurat eivät voi hankkia ketä tahansa eurooppalaista jalkapalloilijaa. Edistystä on tapahduttava. Luulin seurojen haluavan pysyä täysin vapaassa siirtomarkkinassa, mutta emme tiedä onko se kahden vuoden päästä mahdollista. Olisi sääli, jos Euroopan huippupelaajat eivät voisi tulla tänne. Itse en usko sen tapahtuvan.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”