Dortmundin toimitusjohtaja: Mkhitarjanin siirto Man Unitediin toteutumassa – ”Selviää viikonloppuna”
Kuva: Getty Images
Borussia Dortmundin keskikenttäpelaajan Henrikh Mkhitarjanin siirto Manchester Unitediin on ottanut yhden edistysaskeleen lisää. Dortmundin toimitusjohtaja Hans-Joachim Watzke vahvisti tänään, että armenialaisen liittyminen Red Devils -paitaan saattaa varmistua jo viikonloppuna.
Dortmund on tähän mennessä hylännyt kaksi Unitedin tarjousyritystä Mkhitarjanista. 27-vuotiaan Armenian maajoukkuepelaajan sopimusta saksalaisseuran kanssa on enää vuosi jäljellä.
Watzken mukaan Unitedin tekemä korotettu tarjous on kuitenkin nyt vakuuttanut Dortmundin. Toimitusjohtaja odottaa siirron toteutuvan ennen saksalaisseuran maanantaina käynnistyvän harjoituskauden alkua.
– Manchester United on merkittävästi korottanut tarjoustaan. Tilanne on muuttunut. Olen ottanut yhteyttä useampaan ihmiseen ja me puntaroimme kaikki tarjouksen hyvät ja huonot puolet viikonlopun aikana. Sen jälkeen johtoporras tekee päätöksensä, Watzke totesi saksalaismedian mukaan Funke Mediegruppelle.
Mkhitarjan teki viime kaudella Dortmundissa 11 maalia ja antoi 15 maalisyöttöä. Armenialaiselle odotetaan neljän vuoden sopimusta Unitedin kanssa 12 miljoonan euron vuosipalkalla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille

- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta