Kommentti: Islanti-tappio parasta mitä Englannille saattoi tapahtua

Brittilehdet uutisoivat tänään Englannin jalkapalloliiton (FA) kolmiportaisesta valintaprosessista, mitä tulee Roy Hodgsonin seuraajaan (lue uutinen). Prosessissa kartoitetaan menneiden arvokisakokemusten kautta uusia managerivaihtoehtoja. Se on sivuseikka. Tärkein asia on se, että FA haluaa Hodgsonin seuraajaksi taktisesti valveutuneen valmentajan, jonka tehtävänä on luoda englantilaiselle jalkapallolle vahva identiteetti. Tässä vaiheessa pisteet FA:lle. Tietenkään ei ole varmaa, että liitto onnistuu tehtävässä. Ei ole varmaa, että FA löytää kaipaamansa henkilön tehtävään. Ja vaikka löytäisi, ei ole varmaa, että Hodgsonin seuraaja onnistuu luomaan Englannille pelaamisen identiteetin. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että FA on valmis prosessiin, joka oikeasti voisi kehittää englantilaista jalkapalloa.

Suurmaiden mallit

Mietitäänpä jalkapallon oikeita suurmaita. Niitä maita, jotka ovat viime vuosien tai vuosikymmenien arvokisoissa säännöllisesti menestyneet. Euroopassa sellaisia ovat Saksa, Espanja ja Italia. Saksalla on ollut vuosikymmenien ajan vahva identiteetti. Suuntaa on myös osattu oikoa, kun Saksan tyyli on ollut vanhenemassa käsiin. Viimeksi sitä hioivat isommin Jürgen Klinsmann, Joachim Löw ja Olivier Bierhoff vuoden 2006 MM-kisojen alla. Viimeisen 10 vuoden ajan Saksan pelaaminen on jatkuvasti kehittynyt, ja moni pitää sitä tällä hetkellä maailman parhaana maajoukkueena. Saksassa kyse ei ole pelkästään siitä, miten pelaajat toteuttavat haluttua pelitapaa. Kaikki tukitoiminnot tilastodatan hyödyntämisestä lähtien ovat maajoukkueen käytössä. Millään osa-alueella ei anneta tasoitusta muille.

Espanjalla tiki-taka, Italialla catenaccio

Entä Espanja? Onko millään maajoukkueella niin voimakasta peli-identiteettiä kuin Espanjalla? Moni tietää termin tiki-taka, oli pelitavasta mitä mieltä hyvänsä. Luis Aragonésin ajoista lähtien identiteetti on perustunut paljolti Barcelonan pelaamiseen, mutta siinä on ollut nähtävissä elementtejä ylipäätään espanjalaisesta pelikulttuurista. Pienikokoisia pelaajia, paljon lyhyitä syöttöjä, paikanvaihtoja, ei välttämättä edes puhdasta keskushyökkääjää, tilan luomista pallonhallinnan kautta ja niin edelleen. Sitä on Espanja. No millainen on Italian identiteetti? Siinä missä moni osaa liittää Espanjaan tiki-takan, Italiaan osataan yhdistää sana catenaccio. Vaikkei juuri seuraisi jalkapalloa, Italian tiedetään pelaavan kliseisesti puolustuksen kautta. Linjojen välit tukitaan erinomaisesti, eikä palloa tarvitse hallita. Tulos on tärkein ja se saavutetaan usein jossain määrin passiivisen pelin kautta. EM-turnauksessa Italia ei todellakaan ollut paperilla parhaita joukkueita. Vahvan identiteetin ansiosta jokainen pelaaja kuitenkin tiesi tehtävänsä – se mahdollisti Espanjan voittamisen ja Saksan horjuttamisen.

Mikä on Englannin identiteetti?

Tuossa se jo tuli väliotsikossa. Saksaa, Espanjaa ja Italiaa yhdistää se, että kaikilla on vahva identiteetti. Englanti voisi olla pelaajatuotannon suhteen yksi suurista, mutta se antaa liikaa tasoitusta poukkoilevan pelifilosofiansa takia. Ihan relevantti kysymys kuuluu, mikä on Englannin identiteetti? Joskus se oli sitä, että ravihevoset sahasivat laitoja pitkin ylös, alas, palloa keskitettiin paljon maalille ja voimakkaat keskushyökkääjät nikkailivat sisään. Enää se ei ole sitä. Nyt Englannin pelaaminen riippuu liikaa siitä, kuka on managerina. Ja välillä se vaihtelee samankin managerin aikana. Hodgson ei oikein osannut päättää edes EM-kisojen aikana, miten Englannin pitäisi pelata.

Islanti-pelin opetus

Yksi FA:n tärkeimpiä uusia linjauksia on, että jatkossa Englannin miesten maajoukkue ja juniorimaajoukkueet tekevät läheisemmin yhteistyötä. Englantilaisen jalkapallon kannalta se toivottavasti tarkoittaa, että eri joukkueet alkavat pelata yhden yksittäisen identiteetin mukaan. On se jatkossa päätettävä linja mikä tahansa, sitä pitäisi noudattaa johdonmukaisesti. Sillä tavalla Englanti voi kiriä jalkapallon oikeiden suurmaiden repimää eroa kiinni. Palataan vielä lopuksi EM-kisoihin. Englanti putosi neljännesvälierissä Islannille maalein 1-2. Oliko se sattumaa? Ei. Miksi Englanti hävisi? Isossa kuvassa siksi, että Englannilla ei ole identiteettiä, Islannilla on. Islanti näytti, että vanhanaikaisena pidetyllä hyvin suoraviivaisella 4-4-2-pelilläkin voi menestyä, jos jokainen pelaaja tietää paikkansa. Tavallaan ironistahan tuossa oli se, että Islanti voitti Englannin pelaamalla sitä peliä, jossa Englannin pitäisi olla maailman paras.