Jamie Vardyna esiintynyt mies joutui Englannin kannattajien vainoamaksi – ”Kaksoisolennon varjopuoli”
Kuva: Getty Images
Leicesterin kannattaja Lee Chapman on tavallinen postimies, paitsi hän on ulkonäöltään seuran maalipyssyn Jamie Vardyn kaksoisolento. Islannin pudotettua Englannin EM-kisoissa 29-vuotias jalkapallon ystävä ei ole uskaltanut juuri poistua omasta talostaan jouduttuaan maan fanien vainoamaksi.
Ensin huomio oli positiivista, mutta pian The Three Lionsin putoamisen jälkeen asetelma muuttui.
– Kun Leicester voitti Valioliigan olin maailman huipulla. Kaikki rakastivat minua ja he luulivat, että olin hän. Nyt joukkueen kompuroitua EM-kisoissa minua kaikki mitä saan on ahdistelua. Minäkin kuitenkin katsoin turnauksen televisiosta niin kuin kaikki muutkin, Chapman harmitteli paikallislehti Leicester Mercurylle.
Champman tuli jo aiemmin kuuluisaksi King Power Stadiumilla kuvatun videon vuodettua julkisuuteen. Samalla mies otti kuuden kuukauden virkavapaan työstään aloittaakseen uran Vardyn kaksoisolentona. Nopea julkisuus alkoi sokaista.
– Se oli aivan hullua kaikki halusivat ottaa selfieitä kanssani ja minut jopa kutsuttiin Leicesterin kiertuebussiin. Nyt emme voi mennä tyttöystäväni kanssa edes ostoksille, sillä manageri pysäytti meidät tekemään hyväntekeväisyyttä.
Englannin Islanti-tappion jälkeen Chapmanista on tullut sylkykuppi. Nyt häntä lähestyvät enää vihaisimmat Englannin kannattajat. Ihmiset jopa kurkkivat keskellä yötä Champmanin talon ikkunoista sisään. Kannattajat ovat myös lähettäneet häiritseviä viestejä verkossa.
– Tämä on kaksoisolennon varjopuoli. Kaikki rakastavat Vardya, kun hän on sankari. Kun hän ei tee maaleja, minusta tulee nolla. En pysty hallitsemaan sitä, sillä olen vain normaali perheellinen mies. Nämä pellet eivät vain tajua sitä.
Vardyn ja Chapmanin yhdennäköisyyttä voit verrata tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oliver Glasnerin oli vaikea sulattaa tuomaripäätöstä Man Utd -ottelussa
- Tottenhamin päävalmentaja: Fulham-tappiossa meni pieleen kaikki
- Bruno Fernandes kertoi, mistä Man United on kärsinyt tällä kaudella
- Jättiläisten kohtaaminen oli Valioliiga-kausi pienoiskoossa – Jurriën Timber ratkaisi
- Fulham painoi veitsen Tottenhamin kurkulle
- Manchester United oli jo alakynnessä, mutta yksi hetki käänsi ottelun
- Valioliigan kulttipelaajalle uusi sopimus
- Tiukka vastaus – Manchester Unitedin Michael Carrick torppasi saamansa kysymyksen: ”Ei sillä ole mitään merkitystä”
- Valioliiga-historiaa tehnyt James Milner kommentoi tulevaisuuttaan
- Manchester City pusersi voiton ilman Erling Haalandia
- Valioliiga-historiaa tehnyt James Milner kommentoi tulevaisuuttaan
- Tiukka vastaus – Manchester Unitedin Michael Carrick torppasi saamansa kysymyksen: ”Ei sillä ole mitään merkitystä”
- West Ham teki isot tappiot – seuran pakko myydä pelaajia
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- PSG sai lisäaikaa valmistautua Mestarien liigan ratkaisevaan Chelsea-peliin
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Valioliigan kulttipelaajalle uusi sopimus
- Manchester City pusersi voiton ilman Erling Haalandia
- Erling Haaland kokonaan sivussa Manchester Cityn pelistä
- Liverpool järjesti maalijuhlat West Hamin kustannuksella