Yhtenäisyyden nimeen vannova Kasper Schmeichel sanoo nälän olevan tallella
Leicester City aloittaa Valioliiga-kauden sille todella oudosta tilanteesta – hallitsevana mestarina. Maalivahti Kasper Schmeichel väittää, ettei mikään ole silti muuttunut. Toisen polven mestari sanoo, että nälkä menestymiseen on sataprosenttisesti tallella.
-Meidän on lähdettävä uudelleen liikenteeseen, tehtävä täsmälleen sama kuin viimeksi, ja katsottava mihin se riittää, tanskalainen kertoi BBC:lle.
Joukkue aloittaa kauden pelaamalla Community Shield -ottelun FA Cup -mestari Manchester Unitedia vastaan 7. elokuuta. Liigamestaruuden puolustaminen alkaa kuuden päivän kuluttua tästä, vierasottelulla nousijajoukkue Hull Cityä vastaan.
-Emme ole koskaan sanoneet, että tavoittelemme sitä tai tätä. Menemme kentälle, teemme kovaa työtä toistemme eteen. Siinä erittäin harvinaisessa tilanteessa, että joku ei tee omaa osuuttaan, huomautamme aiheesta välittömästi. Osa todella hyvässä joukkueessa olemista on nimenomaan yhtenäisyys, se että kaikki voivat luottaa toistensa tekemisen tasoon.
Maalivahti puhui medialle ennen tietoa N’Golo Kantén siirrosta Chelseaan. Yhteen hiileen puhaltaminen on hänen mukaansa kaikki kaikessa Kettulauman sisällä.
-Joka kerta kun menemme harjoituskentälle tai otteluun tiedämme, että kaikki ovat tehtäviensä tasalla ja valmiina antamaan kaikkensa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!