Manchester Cityn 50 miljoonan euron kauppa toteutumassa
Kuva: Getty Images
Leroy Sanén siirto Schalkesta Manchester Cityyn alkaa olla englantilaismedian mukaan lähellä toteutumista. Siirtosumman arvioidaan muodostuvan 42 miljoonan punnan eli noin 50 miljoonan euron tietämille.
– Leroy on tehnyt selväksi, että hän haluaa lähteä tänä kesänä, Schalken urheilutoimenjohtaja Christian Heidel sanoi Sky Sportsille.
– Suostumme kauppaan, jos Schalken vaatimukset täyttyvät.
The Guardianin mukaan City oli aiemmin valmis tarjoamaan korkeintaan 35 miljoonaa puntaa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että englantilaisseura korottaa tarjoustaan. Etenkin kun kilpailijaksi uumoiltu Bayern München vetäytyi tarjouskilvasta.
– Meillä on kaikille pelipaikoille kilpailua. Emme tarvitse uusia pelaajia ensi kaudeksi, Bayernin päävalmentaja Carlo Ancelotti sanoi tiistaina.
Uutisoimme aiemmin, että Sané ja City ovat jo sopineet henkilökohtaisista ehdoista. Nyt siis Cityn pitäisi enää lyödä muutama miljoona lisää tiskiin.
20-vuotias Sané löi itsensä läpi viime kaudella. Hän pelasi 33 Bundesliga-ottelua ja iski tehot 8+6. Hyvin sujunut kausi toi mukanaan Saksan A-maajoukkuedebyytin marraskuussa ja kutsun EM-joukkueeseen. EM-kisoissa laitahyökkääjän vastuu jäi vielä tässä vaiheessa vähäiseksi. Hän pääsi kentälle yhdessä ottelussa ja sai vyölleen 11 peliminuuttia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta

- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”