Saksan maajoukkuepelaajan siirto Man Cityyn lähempänä – pelaajan henkilökohtaiset ehdot sovittu
Manchester City alkaa olla lähellä kesän viidettä hankintaansa. Saksalaislehti Bild tietää kertoa, että Valioliiga-seura on päässyt Leroy Sanén kanssa sopimukseen henkilökohtaisista ehdoista. Asiasta uutisoi myös Sky Sports.
City joutunee lyömään tuhdisti puntia pöytään saadakseen Schalken suostumuksen siirrolle. Lehtitietojen mukaan siirtokorvaus on kohoamassa 42 miljoonaan puntaan eli noin 50 miljoonaan euroon. Ostos olisi Cityn seurahistorian kolmanneksi kallein.
20-vuotias Sané on Schalken oma kasvatti, joskin hän vietti vuodet 2008-11 Bayer Leverkusenin organisaatiossa. Viime kaudella laitahyökkääjä pelasi Bundesligassa 33 ottelua, ja iski tehot 8+6.
Vahvojen otteiden ansiosta Sané nousi Saksan A-maajoukkueeseen viime marraskuussa. Hän oli mukana myös maan EM-joukkueessa. Peliaikaa tuli 11 minuuttia välieräottelussa.
City on jo ehtinyt hankkia kesän aikana Ilkay Gündoganin, Noliton, Oleksandr Zinchenkon sekä Aaron Mooyn.
- Arsenal-tähdeltä yllättävä paljastus sopimustilanteestaan – ”En halua ajatella liikaa”
- Näin Roberto De Zerbi kommentoi tulevaisuuttaan Brighton-lähdön jälkeen – huippuvalmentajalla yksi toive
- Ange Postecoglou summasi ensimmäisen kautensa Tottenhamissa
- Kevin De Bruyne iloitsi uransa erityisintä mestaruutta – ”Minulla on ollut vaikea vuosi”
- Kolme legendaa kasvattivat Kyle Walkerin johtajan viittaan – Man City -kapteeni listasi seuran tähtien erityiset supervoimat
- Pep Guardiola kommentoi tulevaisuuttaan Man Cityssä
- Mikel Arteta onnitteli Man Cityä ja lähetti viestin Arsenal-yhteisölle
- Liverpool-puolustajan maali kirjoitti valioliigahistoriaa
- Erling Haaland voitti jälleen Valioliigan kultaisen kengän: ”Ei se huonosti mennyt”
- Jürgen Klopp piti Liverpool-faneille hienon puheen ja laittoi yleisön laulamaan seuraajansa nimeä
- Jürgen Klopp paljasti suunnitelmansa vapautuessaan Liverpoolista – ”En ole aiemmin pystynyt”
- Liverpool-puolustajan maali kirjoitti valioliigahistoriaa
- Pasi Rautiainen Viaplaylla: ”Historiassa yksi pelaaja menisi heittämällä tähän Man Cityn joukkueeseen”
- Pep Guardiola kommentoi tulevaisuuttaan Man Cityssä
- Jürgen Klopp piti Liverpool-faneille hienon puheen ja laittoi yleisön laulamaan seuraajansa nimeä
- Näin FA Cupin finaali vaikuttaa Valioliigan europelipaikkoihin
- Kevin De Bruyne iloitsi uransa erityisintä mestaruutta – ”Minulla on ollut vaikea vuosi”
- Mikel Arteta onnitteli Man Cityä ja lähetti viestin Arsenal-yhteisölle
- Tässä syy Roberto De Zerbin lähdölle Brightonista
- Kolme legendaa kasvattivat Kyle Walkerin johtajan viittaan – Man City -kapteeni listasi seuran tähtien erityiset supervoimat