Valioliigan puheenjohtaja vahvistaa neuvottelut talvitauosta – TV-sopimus esteenä

Kuva: Getty Images
Muissa Euroopan sarjoissa käytössä oleva talvitauko on puhuttanut joka vuosi Englannissa. Valioliigan puheenjohtaja Richard Scudamore vahvistaa, että neuvotteluja sen käyttöönottoon myös Brittein saarilla on käyty.
– Olemme neuvotelleet asiasta, mutta en osaa sanoa miten lähellä tai kaukana olemme sitä. Vaikka osapuolet suostuisivat ratkaisuun, meidän täytyisi pyytää ideasta myös seurojen ja kannattajien mielipiteet. Emme ole asettaneet sille mitään aikaväliä, Scudamore kertoi Sky Sportsille.
FA:n toimitusjohtaja Martin Glennin mukaan talvitaukoa ei ole tulossa Valioliigaan ainakaan ennen nykyisen vuonna 2019 päättyvän televisiosopimuksen loppumista.
– Talvitauko auttaisi Valioliigaa ja maajoukkuetta. Voimme kuitenkin tehdä pieniä muutoksia. Siksi FA Cupissa ei pelata enää tällä kaudella puolivälierien jälkeen uusintaotteluja.
Glenn myös vihjaa, että talvitauko voisi toteutuessaan sijoittua myös tammikuun puolelle perinteisen Boxing Dayn jälkeen.
– Ihmiset pelkäsivät ennen, että talvitauko laitettaisiin Boxing Dayn ja Uudenvuoden välille. Ei sitä kuitenkaan tarvitse sinne laittaa. Se voisi olla vaikkapa tammikuussa FA:n kolmannen kierroksen otteluiden jälkeen.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea
- Arsenal tarjoili kylmän suihkun Atleticolle jo ennen ottelua
- Martin Zubimendin mielestä Arsenal ei koe menestyspaineita – kertoo miksi siirtyi lontoolaisseuraan
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Diego Simeone: Arsenal olisi ansainnut enemmän viime vuosina Valioliigassa
- Virallista: Nottingham Forestin uusi päävalmentaja selvillä – tuttu mies palaa Valioliigaan
- Athletic: Fulham haluaa tehdä jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa – herätti Nottingham Forestin kiinnostuksen
- Alan Shearer: Viktor Gyökeres on tuonut uuden ulottuvuuden Arsenalin pelaamiseen
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- Arsenal tarjoili kylmän suihkun Atleticolle jo ennen ottelua
- Martin Zubimendin mielestä Arsenal ei koe menestyspaineita – kertoo miksi siirtyi lontoolaisseuraan
- Paljastus! Jürgen Klopp hylkäsi Manchester Unitedin tarjouksen
- Diego Simeone: Arsenal olisi ansainnut enemmän viime vuosina Valioliigassa
- Alan Shearer: Viktor Gyökeres on tuonut uuden ulottuvuuden Arsenalin pelaamiseen
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille