Liverpool vakuuttavaan voittoon – Barca kaatui 90 000 ihmisen edessä

Liverpool kohtasi lauantai-iltana International Champions Cupin ottelussa Barcelonan. Wembleyllä pelatussa ottelussa Liverpool oli tehokkaalla pelipäällä hoitaen ottelun nimiinsä numeroin 4-0. Ottelua seurasi paikan päältä mahtavat 89 845 katsojaa.
Liverpool ja Barcelona lähtivät otteluun kelvollisilla kokoonpanoilla, ja odotettavissa oli tiukka kamppailu – toisin kuitenkin kävi. Pirteällä pelipäällä ollut Liverpool ja kesän hankinta Sadio Mané aiheuttivat ongelmia Barcan puolustukselle ja vartin pelin jälkeen Mané veikin Poolin 1-0-johtoon. Maalin jälkeen molemmissa päissä nähtiin huippupaikkoja, mutta kumpikaan seura ei onnistunut maalinteossa.
Tauolla molemmat seurat tekivät muutama vaihtoa, ja Liverpool tuli jälleen tehokkaasti päälle. Ensin 47. minuutilla Javier Mascherano liukui pallon omaan maaliin, ja vain hetkeä myöhemmin Divock Origi vei Liverpoolin jo 3-0-johtoon. Maalien jälkeen Barca otti täydellisesti pallonhallinnan itselleen, kun punapaidat keskittyivät koko joukkueena tiiviiseen puolustuspelaamiseen. Lisäajalla Liverpoolin Marko Grujic kuitenkin kaunisteli upealla puskumaalillaan seuralleen upean 4-0-voiton.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”
- Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan
- Joukkuekaveri paljasti: Alexander Isak ei päässyt hyvästelemään joukkuekavereitaan
- Barcelona ja Real Madrid haluavat Liverpoolin himoitseman topparin
- La Ligan jättiseura halusi Xavi Simonsin – siirto kaatui hintaan
- Englannille helposti unohtuva voitto lilliputtia vastaan
- Yllätyskäänne: ykkösmiehistössä rajusti flopannut ex-tähti lähdössä lainalle Man Unitedista
- Nottingham Forest -pomo päästi suustaan poliittisesti tulenaran väitteen Ukrainasta – sitten tuli Boris Johnson ja hiljensi hänet
- Alexander Isakin kunnosta huonoja merkkejä maajoukkuetehtävissä
- Seurapomo: Newcastle teki paremman tarjouksen Liverpoolin uudesta topparista
- Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan
- Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”
- Alexander Isakin kunnosta huonoja merkkejä maajoukkuetehtävissä
- Arsenalin pelaaja sai tietää lähdöstään Fabrizio Romanon kautta
- La Ligan jättiseura halusi Xavi Simonsin – siirto kaatui hintaan
- Joukkuekaveri paljasti: Alexander Isak ei päässyt hyvästelemään joukkuekavereitaan
- Barcelona ja Real Madrid haluavat Liverpoolin himoitseman topparin
- Yllätyskäänne: ykkösmiehistössä rajusti flopannut ex-tähti lähdössä lainalle Man Unitedista
- Seurapomo: Newcastle teki paremman tarjouksen Liverpoolin uudesta topparista
- Thomas Tuchel: Mason Greenwood ei ole Englannin suunnitelmissa