Crystal Palace ja Liverpool palanneet neuvotteluihin Christian Benteken siirrosta
Kuva: Getty Images
Pitkin kesää vellonut huhu Crystal Palacen kiinnostuksesta Liverpoolin Christian Bentekeä kohtaan näyttäisi saavan uutta puhtia. Palacen hyökkääjätilanne on elänyt melkoisesti kesän aikana. Se pääsi jo sopuun Marseillen kanssa Michy Batshuayin siirtosummasta, mutta pelaaja päättikin itse valita Chelsean uudeksi seurakseen. Tämän jälkeen Alan Pardewn manageroima seura teki kaksi tarjousta Batshuayin kanssa Belgian maajoukkueessa kesällä esiintyneestä Bentekestä. Liverpool piti näistä molempia summiltaan liian matalina. Jälkimmäisen tarjouksen kerrotaan olleen 30 miljoonan punnan suuruinen.
The Guardianin tietojen mukaan seurat ovat nyt kuitenkin palanneet neuvottelupöytään entisen Aston Villa -kärjen tulevaisuuden suhteen. Crystal Palace kiinnitti kesäkuussa Andros Townsendin Newcastlesta, ja on ollut tämän jälkeen edelleen lisähyökkääjän etsinnässä. Etelä-lontoolaisten riveistä puolestaan lähtöhuhujen kohteena on ollut Yannick Bolasie, josta seura hylkäsi Evertonin tekemän 18 miljoonan punnan, eli reilun 21 miljoonan euron tarjouksen aiemmin tällä viikolla.
Benteken sanotaan nyt olevan standby -tilassa, odottamassa lääkärintarkastusta sen jälkeen kun seurat pääsevät lopulliseen sopimukseen siirtosummasta. Hinnaksi arvioidaan muodostuvan noin 32 miljoonaa puntaa, eli noin 37 ja puoli miljoonaa euroa, jonka päälle tulee vielä lisäosia ja bonuksia.
Liverpoolin manageri Jürgen Klopp teki voitokkaan Barcelona-ottelun jälkeen viime viikonloppuna selväksi, ettei Benteke kuulu hänen tulevaisuuden suunnitelmiinsa.
-Christian sanoi jo itse, että hänen olisi luultavasti parasta hakea paikkaa muualta. Tämä on tilanne edelleen. Hän on edelleenkin todella hyvä hyökkääjä, mutta meillä on hänen paikalleen useampia vaihtoehtoja. Jos joku seura hänet haluaa, heidän tulee esittää vakavasti otettava tarjous, saksalainen pyöritteli.
Benteke on pelannut Liverpoolissa 42 ottelua tehden niissä kymmenen maalia. Yhteensä hänellä on Valioliiga-kokemusta 118 ottelun edestä, ja maaleja sarjassa tilillään 51.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä