Kausiennakko 2016/17 – Tottenham: Jälleen mestarikandidaatti

Tottenham lähtee tulevalle kaudelle loistavista asemista. Seura palaa Mestarien liigaan ja joukkue ei ole kokenut muiden suurseurojen tavoin suuria muutoksia. Mahdollisuuksia on yltää mihin vain.
Viime kausi
Tottenhamin kausi 2015-16 oli viimeisten pelien kömmähdyksistä huolimatta seuran parhaita vuosiin. Spurs muun muassa murskasi molemmat Manchesterin seurat kotonaan kolmen maalin erolla ja taisteli Leicesterin kanssa mestaruudesta päätöskierroksille saakka.
Mestaruus karkasi lopulta Ketuille toukokuun alussa, kun Spurs menetti kahden maalin johdon Chelseaa vastaan. Tasapeliä seurasivat tappiot Southamptonia ja Newcastlea vastaan, jonka seurauksensa myös Arsenal kiri ohi.
Vaikka mestaruutta ei tullut Spurs sai silti pitkän tauon jälkeen paluulipun Mestarien liigaan. Eurooppa-liigassa tie katkesi jo neljännesvälierissä Borussia Dortmundiin. Myös cup-menestys Englannissa jäi aikaisten putoamisten myötä laihaksi.
Pelaajasiirrot – lähteneet
Alex Pritchard (Norwich)
Alex Pritchard nousi Spursin akatemian kautta edustusmiehistöön, muttei koskaan saavuttanut paikkaa joukkueessa. Viiden vuoden aikana Tottenhamin paidassa kertyi vain kaksi sarjaottelua. Lainasopimuksia oli peräti neljä viimeisimpänä West Bromwichissa. Norwichissa vastuuta voisi tulla enemmän.
Federico Fazio (AS Roma, laina)
Federico Faziolle riitti ensimmäillä kaudellaan vastuuta Tottenhamissa 20 sarjaottelun verran. Puolustajan ylilyönnit ja holtittomuus kuitenkin tekijät argentiinalaisesta riskaabelin valinnan avaukseen. Viime kausi kului kokonaan lainalla Sevillassa, jonka riveissä pelejä kertyi La Ligassa neljä kappaletta.
Pelaajasiirrot – saapuneet
Vincent Janssen (AZ Alkmaar)
22-vuotiaalla Vincent Janssenilla on potentiaalia olla uusi Robin van Persie Valioliigassa. Hollantilainen voitti viime kaudella kotimaansa sarjan maalipörssin takomalla 34 otteluun 27 maalia. Viimeistelytaidot ovat jo nyt maailmanluokkaa. Tuo kilpailua ykköskärki Harry Kanelle.
Victor Wanyama (Southampton)
Victor Wanyama tuo hyvän lisävaihtoehdon Spursin keskikentän pohjalle Eric Dierin rinnalle. Kenialainen tekee töitä molempiin suuntiin ja on fyysisyydessään vaikea ohitettava. Vahva myös ilmatilassa ponnistusvoimansa ansiosta. Antaa mahdollisuuden siirtää Dele Allin korkeammalle muodostelmassa.
Joukkueen vahvuus
Tottenhamin ryhmä on pysynyt paria hankintaa lukuunottamatta muuttumattomana. Vahvistuksia on tehty vain välttämättömille osa-alueille. Kukaan avainpelaajista ei ole myöskään jättänyt joukkuetta. Hyväksi todettu ryhmitys parilla lisäyksellä maustettuna antaa toimivat eväät uuteen kauteen.
Joukkueen heikkous
Vaikka Spursin materiaali on kaikin puolin lähes täydellinen, viimeiset vuodet todistavat, että henkisellä puolella olisi parannettavaa. Esimerkiksi viime kaudella joukkue tuhri neljä viimeistä otteluaan juuri kriittisillä hetkillä ja päästi mestaruuden Leicesteriin. Viimeisillä kierroksilla sijoitus tipahti vielä yhden sijan, koska ei vain osattua asennoitua oikein peleihin. Tämä onkin osa-alue, jossa Tottenhamilla riittää pärjätäkseen kehitettävää.
Valmennus
Mauricio Pochettino on jo tehnyt kahdessa vuodessa paljon. Spursista on kasvanut lyhyessä ajassa mestaruudesta taisteleva ryhmä. Kovin työ on tehty englantilaisten nuorten pelaajien sisäänajossa. Pochettino muun muassa nosti ensimmäisellä kaudellaan riskillä myöhemmin hyväksi osoittautuneen Harry Kanen, kun Roberto Soldadon ja Emmanuel Adebayorin hanat olivat tukossa. Vuosi sitten taas argentiinalainen antoi heti mahdollisuuden MK Donsista saapuneelle teinilupaus Dele Allille, joka löysi kauden päätteeksi itsensä Englannin EM-joukkueesta.
Pochettino on luonut Spursiin myös toimivan pelisysteemin, joka hyödyntää joukkueen vahvuuksia tehokkaasti. Tärkeässä roolissa on korkea prässi, jonka avulla fyysinen keskikenttä koittaa ahdistaa vastustajan luopumaan pallosta tai turhauttaa sen. Pelaajille kova kunto on raskaassa systeemissä tärkeä ja töitä on tehtävä sekä hyökkäys- että puolustuspäähän.
Nostetaan vielä esiin puolustuspeli. Tottenham päästi viime kaudella vain 35 maalia, eli yhdessä Manchester Unitedin kanssa vähiten koko Valioliigassa. Vaikka prässi on ylhäällä ja laitapuolustajat nousevat tukemaan hyökkäyksiä, linja pysyy siitä huolimatta kasassa. Hyvällä pelitavalla on mahdollista kamppailla myös taidollisesti vahvempi joukkueita vastaan.
Tärkein pelaaja
Harry Kane
Varsinkin viime kaudella Harry Kane oli Spursin ainoa varsinainen maalintekijä. Englantilainen tuskasteli avauskierroksilla, mutta löysi lokakuussa kadonneen vireensä tehtyään hattutempun Bournemouthin verkkoon. Sen jälkeen pallot taas upposivatkin vastustajan verkkoihin, ja kauden päätteeksi Valioliigan maalikuninkuus irtosi 25 osumalla. Janssenin tulon tuoma terve kilpailu voi viedä tänä vuonna Kanen vieläkin kovemmalle tasolle.
Arvio
Muuttumattomuus ja toimiva pelitapa ovat Spursin valtteja tulevalla kaudella. Tärkeimpänä uudistuksena Kane ei jää enää yksin kärjessä. Mestarien liiga tuo tietysti mukanaan omat rasituksensa, mutta materiaalin leveys helpottaa siihen sopeutumista. Spurs on tänäkin vuonna valmis taistelemaan mestaruudesta ja haastaa tosissaan Chelsean sekä Manchesterin seurat. Sijat 4-5 ovat ennakkoarviolta realistisimmat, mutta parhaaseen yltäessään kärkikolmikkoon päätyminen on mahdollista.
Kokoonpano
Maalivahdit
1 Hugo Lloris
13 Michel Vorm
Puolustajat
4 Toby Alderweireld
5 Jan Vertonghen
27 Kevin Wimmer
3 Danny Rose
33 Ben Davies
2 Kyle Walker
16 Kieran Trippier
12 DeAndre Yedlin
Keskikenttäpelaajat
15 Eric Dier
Victor Wanyama
6 Nabil Bentaleb
20 Dele Alli
19 Mousa Dembélé
8 Ryan Mason
28 Tom Carroll
23 Christian Eriksen
25 Josh Onomah
Hyökkääjät
22 Nacer Chadli
11 Érik Lamela
7 Heung-Min Son
14 Clinton N’Jie
10 Harry Kane
9 Vincent Janssen
Manageri
Mauricio Pochettino
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liverpool-fanit buuasivat Trent Alexander-Arnoldille – Arne Slot otti kantaa
- Nottinghamin omistaja meni vihaisena valmentajan puheille – näin Nuno kommentoi
- Man Unitedin vire ”hävettää” Rúben Amorimia – portugalilaisluotsi kyseenalaisti tulevaisuutensa seurassa
- Arsenal nousi kahden maalin takaa tasoihin Liverpoolin vieraana – kotiyleisö buuasi entiselle suosikilleen
- West Ham katkaisi surkean putkensa jatkamalla Man Unitedin vastaavaa
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Arsenal nousi kahden maalin takaa tasoihin Liverpoolin vieraana – kotiyleisö buuasi entiselle suosikilleen
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin