Puolustaja José Fonte on päättänyt jäädä Southamptoniin Manchester Unitedin houkutteluista huolimatta. José Morinho olisi tiettävästi halunnut portugalilaisen riveihinsä. Myös Arsenalin kerrottiin olevan kiinnostunut. ­- Fonte haluaa jäädä tänne. Nyt hän keskittyy jalkapalloon ja joukkueeseensa, Southamptonin manageri Claude Puel sanoi lehdistötilaisuudessa. – Minusta hänen työnsä seurassa ei ole vielä ohi. Meillä on hyvät mahdollisuudet sekä Eurooppa-liigassa että Valioliigassa. Minulle, seuralle, myös Fontelle itselleen on tärkeää, että hän pysyy joukkueessa. Puel kuvailee 32-vuotiasta portugalilaista hyväksi tyypiksi, ammattilaiseksi ja hyväksi johtajaksi. Hän on tärkeä pelaaja paitsi seuralle myös sen faneille. Fonte on pelannut Southamptonissa vuodesta 2010 lähtien. Viime kaudella hän pelasi yhtä vaille kaikki ottelut.

LUE MYÖS: