Diego Costa aloitti Valioliiga-pelaajien maalinteon maanantain karsintapeleissä

Muuallakin kuin Suomen Turussa pelattiin maanantaina maailmanmestaruuskisojen karsintaotteluita, ja Valioliiga-pelaajat kunnostautuivat tutusti maalintekijöinä.
Chelsean Diego Costa teki nykyisen kotimaansa Espanjan 1-0-johto-osuman kun ottelua Lichtensteinia vastaan oli käyty 10 minuuttia. Maalisyöttö merkittiin Costan entisen seuran, Atlético Madridin pelaaja Koken nimiin.
Manchester Cityn Nolito vaihdettiin kentälle tauon jälkeen, ja hän tarjoili syötön Sergi Roberton tekemään 2-0-osumaan oltuaan pelissä mukana vajaat 10 minuuttia. Noliton seuratoveri David Silva jatkoi mahtavaa virettään maajoukkueessa; 59. minuutilla syntyi uran 27. maajoukkue-osuma, ja jo kolmas maali kahden viimeisen maaottelun sisään. Minuuttia myöhemmin, tasan tunnin peliajan kohdalla Silva antoi syötön seuraavaan Espanjan osumaan, viimeistelijänä Vitolo.
Silva teki ottelun lisäajalla vielä illan toisen maalinsa, jota ennen myös Costa oli osunut toistamiseen, ja 68. minuutilla tämän tilalle tullut Álvaro Morata iskenyt kahdesti. Espanjalle siis murskavoitto 8-0.
Valioliigaan täksi kaudeksi takaisin nousseen Burnleyn Sam Vokes vei Walesin 1-0-johtoon Moldovaa vastaan pelin 38.minuutilla. Maali syntyi Gareth Balen esityöstä Liverpoolista Stokeen kesällä siirtynyt Joe Allen tuplasi johdon vielä ennen taukoa, 44. minuutilla.
Bale upotti toisella jaksolla pallon vielä kahteen otteeseen Molvodan verkkoon, toinen Real-tähden maaleista syntyi rangaistuspotkusta ajassa 90+5. Walesille siis myös vakuuttava 4-0-voitto.
Serbian ja Irlannin välisessä ottelussa nähtiin myös Valioliiga-pelaajien maaleja. Heti pelin kolmannella minuutilla Burnleyn Jeff Hendrick vei saarelaiset johtoon. Southamptonin Dusan Tadic syötti ensin tasoitusosuman 62. minuutilla, ja vei Serbian 2-1 johtoon rangaistuspotkulla seitsemän minuuttia edellisestä. Tasapeliin 2-2 päättyneen ottelun viimeisen maalin teki Mestaruussarjan Newcastleen reilu viikko sitten Ipswichistä siirtynyt Daryl Murphy.
Sekä Hendrickin että Murphyn maalit olivat miesten ensimmäiset laatuaan maajoukkueessa.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin