Kilpailija kuittailee 41-vuotiaalle Jussi Jääskeläiselle: ”Hän on pehmentynyt”
Mestaruussarjan Wiganiin lainasiirrolla tänä kesänä siirtynyt unkarilaisvahti Ádám Bogdán ottaa paljon oppia kokeneemmalta seurakaveriltaan Jussi Jääskeläiseltä, vaikka miehet kilpailevat tiukasti ykkösvahdin paikasta.
Kaksikko oli vastaavassa tilanteessa neljä vuotta sitten Boltonissa.
– Olemme tehneet paljon töitä yhdessä. Olen oppinut häneltä paljon ja opin yhä, 28-vuotias Bogdán sanoo Wigan Today –sivustolla.
– On mahtavaa, että hän on täällä. Hänellä on valtava määrä tietoa tästä pelistä. Hänen standardinsa ovat niin korkeat, että ne työntävät sinua eteenpäin, hän jatkaa.
Jääskeläinen esiintyi edukseen, kun Wigan nousi viime kauden päätteeksi sarjaporrasta ylemmäs, mutta Bogdán on vartioinut maalia kaikissa liigaotteluissa kuluvalla kaudella. Unkarilainen paljastaa nähneensä suomalaisen kaikki puolet.
– Siitä on neljä-viisi vuotta, kun työskentelimme viimeksi yhdessä – ja hän on rauhoittunut sen jälkeen paljon. Hän on nyt 41 vuotta ja hän on pehmentynyt… oli jo aikakin. Nautin kuitenkin hänen kanssaan työskentelemisestä, nauraa Bogdán.
Wigan on Mestaruussarjassa sijalla 20 viiden kierroksen jälkeen. Koossa on neljä pistettä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa