Manchester Unitedin nuorten vaivat kuulostavat tutuilta – lääkkeeksi sirkustemppuja ja parkouria
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin nuorisoakatemiassa painitaan aivan samankaltaisten asioiden kanssa kuin muuallakin maailmassa. Akatemian päävalmentajan Nicky Buttin mukaan tämän päivän nuoret eivät ole yhtä urheilullisia kuin heidän esikuvansa ovat olleet. Lisäksi nuoret viettävät liikaa aikaa teknologian parissa.
– Nuorten pelaajien biomekaniikka on puutteellista verrattuna 20 vuoden takaiseen. Akatemiassa tulee vastaan pelaajia, jotka eivät yksinkertaisesti osaa liikkua. He eivät osaa kaatua, eivätkä kieriä. Tuloksena on valtavasti rikkoutuneita olkapäitä ja käsivarsia, Butt tilittää The Telegraphin haastattelussa.
Mies itse kertoo tippuneensa puusta 15 kertaa loukkaantumatta. Kiipeily, koripallo, kriketti ja rugby ovat pitäneet huolta hänen kehonsa toimivuudesta. Tämän päivän nuorilla asia on toisin. Butt on kuitenkin löytänyt suojateilleen sopivia treenimuotoja.
– Tämä voi kuulostaa hassulta, mutta treeneissämme on käynyt sirkusesiintyjiä ja nuoria parkourin harrastajia. He ovat kertoneet, kuinka temppuilu auttaa heitä ja heidän kehoaan toimimaan.
Yksipuolisen liikunnan lisäksi teknologia aiheuttaa valmentajille harmaita hiuksia. Liian moni nuori näppäilee ennemmin älypuhelintaan kuin potkii palloa.
– Lapset pelaavat iPadilla ja PlayStationilla. Lisäksi sosiaalinen media on iso ongelma. Meillä on pelaajia, jotka laittavat osoitteensa Facebookiin ja joutuvat avaamaan ovensa vieraille. Me toistamme heille jatkuvasti, mitä sosiaalisessa mediassa saa tehdä ja mitä ei, Butt harmittelee.
Lisäksi nuoret pelaajat eivät Buttin mukaan ole yhtä nälkäisiä kuin ennen, sillä he ovat miljonäärejä ennen kuin ovat täyttäneet 20. Lahjakkaita pelaajia on hankala patistaa läpi Unitedin akatemian.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Supertähden keikka siirtää Community Shieldin pois Wembleyltä
- Mikä on Marcus Rashfordin tilanne Manchester Unitedissa?
- Chelsea haluaa ison summan Nicolas Jacksonista
- Bournemouthin luottopelaaja hylkäsi taas jatkosopimustarjouksen – suurseurat perässä
- Manchester United johtaa kilpailua Manu Konésta
- Pep Guardiola halutaan maajoukkueen puikkoihin
- Crystal Palace ja Chelsea neuvottelevat – Maxence Lacroix ei siirry halvalla
- Aston Villasta tuttu Jhon Durán, 22, siirtyy jo uransa seitsemänteen seuraan
- Romano: PSG kaappasi laitapuolustajan Valioliigasta
- Rodri ylisti itseään loukkaantumisten jälkeen: ”Tämä on ollut vaikea matka”
- Romano: PSG kaappasi laitapuolustajan Valioliigasta
- Suru-uutinen: Kevin Keegan on kuollut
- Valioliigalegenda raivostui – latasi suorat sanat argentiinalaisten käytöksestä: ”Vastenmielistä”
- Aston Villasta tuttu Jhon Durán, 22, siirtyy jo uransa seitsemänteen seuraan
- Manchester Cityn maestro nousi historialliseen joukkoon
- Näkökulma: Valioliigan onnistujat ja epäonnistujat MM-finaalissa
- Sky: Laiturihankinta menee Manchester Unitedilta sivu suun
- Virallista: João Gomes siirtyy Aston Villaan
- Rodri ylisti itseään loukkaantumisten jälkeen: ”Tämä on ollut vaikea matka”
- Sky: Aston Villa yrittää vaihtaa yhden MM-kisaflopin toiseen