Claude Puelin pitkä odotus Southamptonin peräsimessä päättyi, kun joukkue voitti sunnuntain kotiottelunsa lukemin 1-0. Charlie Austinin kauden toinen liigamaali riitti kaatamaan St. Mary Stadiumilla vierailleen Swansean. Southampton voitti Eurooppa-liigan ottelussa torstaina Sparta Prahan. Puel teki avauskokoonpanoonsa kuusi muutosta, ja penkillä aloitti muun muassa ottelun ainoan maalin tehnyt Austin. – Hän pelasi kaksi päivää sitten, eikä kenellekään ole mahdollista pelata kaikkia näitä pelejä. On tärkeää, että hän saa aloitta ja päättää pelinsä hyvällä fiiliksellä. Hyökkääjä voi tehdä maalin sekä ottelun alussa että lopussa. Mielestäni tämä oli hyvä päätös, Puel selitteli the Guardianille. Austinin lisäksi Nathan Redmondilla oli omat maalintekopaikkansa. – Hänellä oli vaikeuksia maalinteossa, mutta seuraavalla kerralla hän voi tehdä kaksi tai kolme maalia yhdessä ottelussa. Redmond on hyvä pelaaja, mutta nyt hän tarvitsee aikaa ja kokemuksia. Se ei ole ongelma, on tärkeää että hän säilyttää hyvän asenteensa, Puel totesi.  

LUE MYÖS: