Jo kauden kolmannet katsomorähinät – Valioliigaseura ryhtyy toimiin ”järjettömiä yksilöitä kohtaan”
Kuva: Getty Images
West Hamin kone yksii pahasti paitsi kentän puolella, myös ottelujärjestelyjen suhteen. Hammersin uudella stadionilla on koettu järjestyshäiriöitä yhtenään. Eilinen Middlesbrough-ottelu oli jo kolmas tällä kaudella, jonka yhteydessä poliisi joutui suorittamaan useita pidätyksiä.
Seura aloittaa tutkinnat tuoreimpia London Stadiumin järjestyshäiriöitä kohtaan ja vakuuttaa ottavansa ”nollatoleranssin kaikkia järjettömiä yksilöitä” kohtaan.
Jo aiemmin kauden aikana West Hamin kannattajat ottivat yhteen Bournemouthin fanien kanssa sekä stadionilla että stadionin ulkopuolella. Ottelussa Watfordia vastaan puolestaan kymmenen henkilöä jouduttiin poistamaan stadionilta.
– Tällaisella käytöksellä ei ole sijaa jalkapallon eikä West Ham Unitedin parissa. Aiomme toteuttaa nollatoleranssia tällaisia tapauksia kohtaan yhdessä poliisin ja stadionhenkilökunnan kanssa, West Hamin tiedotteessa todetaan.
– Korostamme, että valtaosa 400 000 kannattajasta, jotka ovat käyneet otteluissa elokuusta lähtien, on käyttäytynyt moitteettomasti. Emme anna järjettömien yksilöiden toiminnan tahria heidän mainettaan.
Lähde: Goal.com
LUE MYÖS:
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia

- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla