40 vuotta Man Unitedin kausikorttilainen – ei hakenut kipeänä lippua, sai porttikiellon
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin kannattaja Graeme Clarke on surullinen mies.
Clarke on ollut Unitedin kausikorttilainen 40 vuoden ajan. Pubin omistaja kävi katsomassa pelejä jo 10 vuotta ennen Sir Alex Fergusonin aikakauden alkamista.
Nyt Clarke miettii kausikortista luopumista. Syy on se, että United langetti hänelle vuoden porttikiellon vieraspeleihin. No mikä siihen oli syynä? Clarke oli ostanut kaksi lippua vieraspeliin Hullia vastaan. Ottelupäivän aamuna hän oli sellaisessa flunssassa, ettei peliin lähtemisestä tullut mitään. Clarke ei noutanut lippuaan, mistä United rankaisi vuoden vieraspelikiellolla.
– Ymmärrämme, ettei peliin välttämättä pääsekään paikalle. Silloin on mahdollista peruuttaa lippu ja saada hyvitys asiakaspalvelustamme, Unitedin lippu- ja jäsenasioista vastaava Sam Kelleher kirjoitti sähköpostivastauksessa.
– Koska et perunut lippuasi, emme voineet tarjota sitä toiselle kannattajalle. Paikka jäi siis tyhjäksi.
– Olen tutkinut tapauksen ja vastineesi. Pidän porttikiellon voimassa, joten et voi osallistua vieraspeleihin 12 kuukauteen.
Sinänsä United kertoo verkkosivuillaan hyvin selkeästi muutoksista, jotka koskevat nimenomaan tämän kauden alussa toimeenpantuja vieraspelisäädöksiä. Se tuskin auttaa Clarken perheen surussa.
– Hän on todella järkyttynyt, sillä hän elää etenkin vieraspelejä varten. Tämä on todella suuri pettymys ottaen huomioon sen lojaalisuuden, jota olemme osoittaneet heitä kohtaan, Clarken poika Callum sanoi Manchester Evening Newsille.
Clarket ovat platinum-jäseniä. He käyttävät vuosittain kausikortteihin 800 puntaa (noin 905 euroa).
LUE MYÖS:
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Florian Wirtzistä
- Wayne Rooney kummasteli Liverpool-pelaajan ratkaisua: ”Naiivia ja tyhmää”
- Peter Schmeichel esitti kuuden kohdan toimenpideohjelman
- Manchester Cityn ympärillä kuohuu – Britannian pääministeri nyt myrskyn silmässä
- Man Cityä haukuttiin huijareiksi – Enzo Marescalta kylmä vastaus
- Gary Neville maalasi synkän kuvan: ”Valioliigan ylle lankeaa valtava varjo”
- Näin Erling Haaland kommentoi Manchester Cityn voittoa Liverpoolista
- Näkökulma: Man City voi taikoa kentällä, mutta kohun varjo ei katoa minnekään
- Liverpool-fanit eivät säästelleet sanojaan – raju viesti Manchester Citylle
- Micah Richards Man Cityn kohutuomiosta: ”Olen täysin musertunut”
- ESPN: Arne Slot löysi uuden työpaikan
- Michael Carrick myönsi ottelun jälkeen: ”Sattui minuun paljon”
- Näkökulma: Tästä se lähtee, Tottenham – Manchester Unitedilla on syytä huoleen
- Gary Neville latasi suorat sanat Man Unitedin pelaajista: ”Olemme nähneet tarpeeksi ajatellaksemme, että…”
- Arsenal-legenda kertoi mielipiteensä Bukayo Sakasta: ”Ei ole enää sellainen pelaaja”
- Liverpool-fanit eivät säästelleet sanojaan – raju viesti Manchester Citylle
- Bloomberg: Man City yritti välttää katastrofin rahalla
- Liverpool-luotsi puolustaa pelaajaansa: ”Ei hän ole huonossa iskussa”
- Roberto De Zerbi ilahtui Tottenhamin punaisesta kortista: ”Tarvitsimme tällaisen tilanteen”
- Micah Richards Man Cityn kohutuomiosta: ”Olen täysin musertunut”