Pep Guardiola Cityn hassatuista rankkareista: ”Meillä ei ole aikaa harjoitella kaikkea, mitä haluan”
Kuva: Getty Images
Manchester City jäi lauantaina kotikentällään 1-1 -tasapeliin Evertonia vastaan hukattuaan kaksi rangaistuspotkua. Evertonin maalivahti Maarten Stekelenburg teki tyhjäksi sekä Kevin De Bruynen että Sergio Agüeron yritykset.
Cityn manageri Pep Guardiola myönsi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, että rankkareiden harjoittelemiseen ei yksinkertaisesti liikene aikaa.
– Ei minulla ole aikaa harjoituttaa kaikkea, mitä haluaisin joukkueen harjoittelevan. 70 – 80 prosenttia pelaajistamme oli maaottelutauon aikana maajoukkueidensa mukana. He palasivat kaksi päivää ennen ottelua ja me keskityimme muihin asioihin, Guardiola kertoo.
– Rankkareita voi harjoitella treeneissä, mutta siellä ei ole ketään paikalla. Ei silloin ole paineita. Tosipaikka rankkareissa tulisi Mestarien liigan finaaleissa. Kun pelaaja silloin ilmoittaa olevansa valmis ampumaan rankkarin, se riittää minulle.
Manchester Cityn onnistumisprosentti rankkareissa tältä kaudelta on tasan 50. Kevin De Bruynelle yritys oli kauden ensimmäinen, ja Sergio Agüero on vetänyt seitsemän rangaistuspotkua. Hän epäonnistui kahdesti Mestarien liigan karsintakierroksella Steaua Bukarestia vastaan, mutta City voitti kyseisen ottelun siitä huolimatta 5-0. Rankkarinsa Agüero on upottanut Swanseaa, Stokea ja Sunderlandia sekä Mestarien liigassa Borussia Mönchengladbachia vastaan.
Lähteet: The Guardian ja Transfermarkt
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”