Pep Guardiolalta ristiriitainen lausunto: ”En soittanut yhdellekään Barcelonan pelaajalle”
Kuva: Getty Images
Pep Guardiola nähdään tänään miehen vanhalla kotikentällä, kun Barcelona isännöi Mestarien liigassa Manchester Cityä.
Lehdistötilaisuudessa Guardiola joutui vastaamaan Mundo Deportivon väitteisiin, joiden mukaan hän yritti viime kesänä houkutella Barcan pelaajia Englantiin. MD kertoi syyskuussa, että Guardiola olisi yrittäny saada kahta pelaajaa Barcelonasta. Lehden mukaan myös Cityn toimitusjohtaja Ferran Soriano neuvotteli kolme kertaa Lionel Messin lähipiirin kanssa. Guardiola piti pitkän monologin ja kiisti kaikki väitteet.
– En jutellut yhdenkään pelaajan kanssa. Tiedän, että jotkut taistelut on hävitty jo ennen kuin ne edes alkavat, Guardiola sanoi.
– En halua verrata sanojani siihen, mitä on väitetty. Olisi ihan mukavaa, että jutuista kerrottaisiin molempien osapuolten versiot. Kukaan ei soittanut minulle.
Ristiriita
– Soitin Thiagolle (Alcântara) vuonna 2013, koska hänen edustajansa oli veljeni. Me onnistuimme saamaan hänet Bayerniin. Näimme hyvän tilaisuuden. – Muutama vuosi sitten soitin Neymarille hankkiakseni hänet Barcaan. Silloinen puheenjohtaja Sandro Rosell näki tilaisuuden, ja me soitimme hänelle. – Kun olin New Yorkissa (sapattivapaalla), ei ollut selvää, siirtyisikö hän Real Madridiin. Soitin hänen isälleen, josko siinä olisi ollut saumaa. Sanoin hänelle, että ”jos on mahdollista mennä Barcelonaan, mielestäni sinne kannattaa mennä”. Voitte soittaa asiasta Neymarin isälle, jos haluatte. – Jos puhutaan viime kesästä, en ikinä soittanut Messille. En ikinä soittanut Neymarille, Luis Suárezille, Sergio Busquetsille, Andrés Iniestalle, kenellekään. Lausunto oli hieman ristiriitainen, sillä Guardiola myönsi ottaneensa yhteyttä Marc-André ter Stegeniin. Ja otti hän varmaan yhteyttä Claudio Bravoonkin, sillä Bravo vaihtoi kesällä Barcasta Cityyn. – Mitä tulee ter Stegeniin, tiesin, että hän haluaa pelata jatkuvasti. Otimme yhteyttä. Hän ei ollut tyytyväinen tilanteeseensa. Tarvitsimme Claudion tai ter Stegenin kaltaista maalivahtia. Claudio tuli, ja ter Stegen päätti jäädä. – Jos koskaan soitan pelaajalle, kyse on erityistilanteesta. Sellaisesta, että hän ei saa peliaikaa. Se on oikeuteni. Mutta en ikinä soittanut Leo Messille.”Teillä on hänen numeronsa”
Guardiola lisäsi toivovansa, että Messi pelaa koko uransa Barcelonassa. – Leon tapauksessa todella toivon, että hän pelaa täällä (Barcassa) ja lopettaa uransa täällä. Ehkä hän jossain vaiheessa ajattelee, että on hyvä lähteä muualle. Ehkä hän haluaa lastensa oppivan englantia tai ehkä hän haluaa uusia kokemuksia. – Niin saattaa tapahtua, mutta jos niin tapahtuu, paikalla olisi seitsemän tai kahdeksan seuraa, jotka haluaisivat hänet. Se olisi Messistä kiinni. Messi päättää, mihin hän haluaa mennä. Lopuksi Guardiola heitti vielä piikkiä MD:n toimittajien suuntaan. – Nyt sain tilaisuuden kertoa oman versioni. En koskaan soittanut yhdellekään Barcelonan pelaajalle. – Ja vielä yksi juttu. Tiedän, että ihmisillä, jotka julkaisivat tämän jutun, on hyvät suhteet puheenjohtaja (Josep Maria) Bartomeuun. Jos ette usko minua, ehkä voitte soittaa hänelle. Tiedän, että teillä on hänen numeronsa. Ehkä hän voi vahvistaa tarinani.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta