Chelsea-kannattaja paikalliskamppailun turvatarkastuksesta: ”Minulla olisi voinut olla mitä tahansa mukanani”
Kuva: Getty Images
West Hamin ja Chelsean välisen ottelun yhteydessä todistettiin ikäviä tapahtumia katsomon puolella. Joukkueiden kannattajien välillä nähtiin yhteenottoja, joihin aiotaan jatkossa puuttua kovalla kädellä (lue lisää).
Chelseaa 70-luvulta asti kannattanut Eddie Hazlewood oli ottelussa ystävänsä ja tämän 12-vuotiaan pojan kanssa. Hazlewoodin mukaan turvajärjestelyissä oli vakavia puutteita.
– Meille kerrottiin, että varautukaa perusteelliseen tarkastukseen, mutta minulla olisi voinut olla mitä tahansa mukanani. Minut tarkastanut järjestyksenvalvoja oli säälittävä. Muutama taputus olkapäille ja käsiin. Kun menet Tottenhamin otteluihin, sinut tarkastetaan tuuma tuumalta, Hazlewood kertoi The Timesin artikkelissa.
– Puhuimme puoliajalla kannattajien kanssa, jotka olivat jääneet porttien ulkopuolelle ja heiltä oli jäänyt ensimmäinen puoliaika näkemättä. Noin 500 kannattajaa oli pidetty ulkopuolella, joten tunnelma ei ollut kovinkaan hyvä. Vieraskannattajille oli kuutisen sisäänpääsyporttia ja se ei ollut riittävästi.
Tilanne eskaloitui ensimmäisen maalin jälkeen. Hazlewoodin mukaan järjestyksenvalvojien rekrytoinnissa oli epäonnistuttu pahoin.
– Näytti siltä, kuin järjestyksenvalvojat olisi kerätty kaduilta. Siellä oli 65-vuotias nainen, nuoria tyttöjä, oppilaiden näköisiä poikia, Hazlewood kuvaili.
– Lähdimme etuajassa ollaksemme turvassa, mutta kukaan ei vaikuttanut tietävän mihin meidän pitäisi mennä. Uloskäyntejä oli niin paljon, että olisimme voineet päätyä mihin tahansa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”