Hugo Keto maalilla suomalaiskohtaamisessa, mutta Arsenalin taival Youth Leaguessa katkesi
Kuva: Getty Images
18-vuotias suomalaismaalivahti Hugo Keto taipui aivan ottelun lopussa, kun Arsenal haki alle 19-vuotiaille pelaajille suunnatun Uefa Youth Leaguen lohkovaiheen päätöskierroksella vieraskentältä Baselista 1-1 -tasapelin.
Nuoret Tykkimiehet hallitsivat tilastojen valossa niukasti ottelua, ja Kedolle kirjattiin ainoastaan kaksi torjuntaa. Arsenalin maalin viimeisteli Eddie Nketiah. Baselin tasoituksesta vastasi ottelun lisäajalla Martin Liechti.
Arsenal jäi lohkossaan kolmanneksi Baselin ja lohkovoittaja Paris Saint Germainin taakse. Pudotuspeleihin selviytyäkseen se olisi tarvinnut Sveitsistä joko vähintään kahden maalin voiton tai runsasmaalisen yhden maalin voiton. Basel oli voittanut Lontoossa pelatun ottelun 2-1.
Hongassa jalkapallouransa aloittanut Keto pelasi viisi Arsenalin kuudesta lohkovaiheen ottelusta ja päästi näissä yhteensä kuusi maalia. Reservijoukkueiden Valioliigassa pelikokemusta on kertynyt syksyn aikana neljän ottelun verran, ja näissä pallo on mennyt Kedon selän taakse yhteensä seitsemän kertaa. Tilastoja rumentaa syyskuussa Evertonin juniorimiehistölle kärsitty tyly 0-5 -tappio.
Arsenalin tiistaisen vastustajan Baselin 17-vuotias Sergei Eremenko debytoi Youth Leaguessa edellisellä ottelukierroksella, mutta seurasi Arsenal-pelin kokonaisuudessaan penkiltä. Eremenkon eurokausi jatkuu kuitenkin kevään pudotuspeleissä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland kaatoi Newcastlen Tyne-Wear Derbyssa
- Liigacupin finaalin tuomari ei saa viheltää Liverpoolin pelejä – taustalla yllättävä syy
- Fulhamin iso hyökkääjäkauppa kaatui – ”Emme päässeet sopuun”
- Toimittaja: Chelsea-luotsia uhkaa potkut
- Chelsean ja Strasbourgin fanit protestoivat yhdessä omistajia vastaan – ”Tämä voi olla mullistava hetki jalkapallon historiassa”
- Evangelos Marinakis on ”erittäin tervetullut” Tottenhamin stadionille viime kesän tapahtumista huolimatta
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Gabriel: Arsenal on valmis ”isoon taisteluun” Man Cityä vastaan
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”