Brittifutiksen paha poika taas vaikeuksien keskellä – Nyt syytettynä petoksesta ja rahanpesusta
Kuva: Getty Images
Entinen valioliigahyökkääjä Nile Ranger joutuu syytteeseen petoksesta ja rahanpesusta. Guardianin mukaan 25-vuotiaan Southend-kärjen epäillään syyllistyneen rikoksiin viime vuoden helmikuussa.
Poliisi sanoo rikosten liittyvän haavoittuvan henkilön pankkitilitietojen urkkimiseen puhelimitse ja sitä kautta tilin varojen anastamiseen. Ranger asetettiin syytteeseen maanantaina.
Lontoolaislähtöinen Ranger pelasi vuosina 2010-2012 Newcastlen paidassa Valioliigaa ja on sittemmin seilannut eri seuroissa Mestaruussarjan ja Ykkösliigan välillä. Lahjoja Rangerilla on kiistattomasti aina ollut, sillä hän oli mukana muun muassa EM-hopeaa voittaneessa Englannin alle 19-vuotiaiden maajoukkueryhmässä vuonna 2009.
Lahjakkuus ei kuitenkaan koskaan kunnolla realisoitunut pelikentillä, vaan Rangerin ”CV:ssä” suuremman tilan vie miehen pitkä rötöslista. Jo 15-vuotiaana vuonna 2007 Ranger tuomittiin 11 viikoksi nuorisovankilaan tämän osallistuttua aseelliseen ryöstöön Lontoon kaduilla.
Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen vaikeuksia alkoi jälleen kasautua pian Valioliiga-kokoonpanoon murtautumisen jälkeen. Kausi 2011-2012 oli pelillisesti Rangerille katastrofi, mutta tuolloin hänen nähtiin poseeraavan leikkiaseen kanssa, latovan Twitterissä homofobisia kommentteja ja aiheuttavan pahennusta juopottelullaan. Lisäksi häntä epäiltiin osallisuudesta ryöstöön ja päällekarkaukseen.
Valoisa tulevaisuus Newcastlessa jäi äkkiä taakse, ja Rangerilla oli useaan otteeseen ongelmia lainvalvojien kanssa. Nuorta miestä epäiltiin milloin järjestyshäiriöistä, milloin vahingonteosta ja milloin ryöstöstä. Kaikkein vakavin syyte oli raiskausepäily, josta Ranger kuitenkin vapautettiin.
Petos- ja rahanpesusyyte on jotain uutta Rangerin syytehistoriassa, mutta vaikea uskoa, että alati kasvava syytetaakka erityisemmin miehen kiinnostavuutta siirtomarkkinoilla lisäisi. Southend antoi kuitenkin tällä kaudella kaksi maalia tehneelle Rangerille kolmen ja puolen vuoden jatkosopimuksen (kesään 2020) vain kaksi viikkoa annen tuoreimman syytteen lukua.
LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia