Chelsean mestaruuteen uskova Frank Lampard: ”En haluaisi sekaantua putoamistaisteluun”
Kuva: Getty Images
Uransa jatkoa edelleen pohtiva entinen Chelsea-kippari Frank Lampard kävi pitkäaikaisen maajoukkuetoverinsa Jamie Carragherin jututettavana Daily Mailin julkaisemassa haastattelussa. Miehiä puhututti erityisesti viime vuosikymmenen tulisimmat kohtaamiset Liverpoolin ja Chelsean välillä, sillä kyseiset joukkueet ottavat toisistaan mittaa myös ensi tiistaina.
Ikätoverit Carragher ja Lampard tutustuivat toisiinsa jo vuonna 1992 Lilleshallin harjoitusleirillä. Carragherille leiri poiki pelipaikan, mutta Lampardille ei.
– Olimme 14-vuotiaita ja leiri kesti viikon. Kävin silloin yksityiskoulua ja olin ujo pullukka, joka oli hermona kaikkien lähellä. Sain kolme viikkoa myöhemmin kirjeen, jossa kerrottiin, ettei minua oltu valittu. Mietin silloin, että ”miten se suulas scouser pääsi läpi?”, Lampard muistelee.
– Olin West Hamin nuorisotiimissä, kun näin sinun tekevän maalin Liverpool-debyytissäsi 18-vuotiaana. En voinut uskoa silmiäni! Se on ammattimaista kateutta, myönnän sen rehellisesti. Sain siitä todellista intohimoa, sillä halusin olla sinun tilallasi.
Vastahakoisesti tunnustusta Liverpoolin faneille
Liverpoolin ja Chelsean välille kehittyi Lampardin ja Carragherin parhaina pelivuosina todellinen ja armoton kilpailutilanne, joka kulminoitui joukkueidensa vahvojen persoonien ympärille. – Asetelma syntyi meidän aikakaudellamme, koska pelasimme vastakkain niin usein. Tuntui siltä, että kohtasimme kuusi tai seitsemän kertaa vuodessa. Chelsean perinteinen kilpailija Lontoon ulkopuolella oli aina ollut Leeds, mutta sitten kilpailutilanne Liverpoolin kanssa syntyi kuin tyhjästä, Lampard kuvailee. Carragher myöntää avoimesti, ettei voinut sietää Chelseaa pelivuosinaan. Tietyn aikaa Chelsea oli Liverpoolille Evertonia ja Manchester Unitediakin pahempi punainen vaate. Lampard myöntää, että tunne oli molemminpuolinen. – Olet varmasti samaa mieltä siitä, että Chelsea oli parempi joukkue. Kilpailutilanne vain kärjistyi fanienne takia. He tasoittivat puntit. En halua antaa Liverpoolille tunnustusta, mutta saitte faneista ylimääräisen kenttäpelaajan. Mutta kilpailu eli etenkin sinun ja Stevien (Gerrard) sekä minun ja Johnin (Terry) kautta.Gerrardin kukkapuska teki Lampardiin unohtumattoman vaikutuksen
Keskikentän maestrot Lampard ja Gerrard olivat omien joukkueidensa suursuosikkeja ja vastustajien leirissä suuria inhokkeja. Miesten keskinäisiä välejä on pidetty viileinä, mutta ammattimaisina. – Söimme tietysti yhdessä maajoukkueen kanssa, mutta kyse oli puhtaasti bisneksestä. Olimme yhdessä alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa ja olimme kämppäkavereitakin. Mutta kun aloimme pelata vastakkain, toista alkaa inhota kilpailutilanteen takia. Mutta eikö juuri voitonhalu teekin meistä pelaajia, Lampard kysäisee. Konkarit muistelevat kilpailutilanteen kärjistyneen entisestään Chelsean oltua lähellä Gerrardin hankintaa, tuotuaan José Mourinhon valmentajakseen ja vaihdettuaan omistajaa. – Kun Jose saapui ja (Roman) Abramovich osti seuran, meistä tuli rahajengi, jota alettiin inhota. Se on luontainen ero Liverpoolin, joka on työläisten seura, jonka historiassa on paljon menestystä. Me olimme tulokkaita, joilla oli vähän massia ja joka hankki tukun pelaajia. Se oli kahden eri ideologian törmäys, Gerrard myöntää. Gerrardin ja Lampardin välinen nokittelu sai kuitenkin välirauhan Mestarien liigan välieräpelin alla vuonna 2008. Lampardin äiti oli juuri menehtynyt, ja Gerrard muisti maajoukkuekaveriaan kauniilla tavalla. – Se oli elämäni aallonpohja. Ei se kilpailutilannetta lopettanut, mutta Stevie antoi minulle ennen peliä kätellessämme kukkasia. Sellaisina hetkinä tajuaa, ettei kilpailu olekaan niin tärkeää. Se oli pieni, mutta tärkeä ele, Lampard kertoo.Conte saanut ihmeitä aikaan
Carragher myöntää odotelleensa ensi tiistain kohtaamisestakin viime vuosikymmenen keskinäisten kaltaista tulista klassikkoa, mutta Liverpoolin kehno nykyvire on laskenut odotuksia. Molemmat herrat sen sijaan uskovat Chelsean mestaruuteen. – En usko, että mikään joukkue saa enää Chelseaa kiinni. Se on parhaiten organisoitu joukkue. Diego Costa ja Eden Hazard saavat ratkaisevan eron aikaan. Manageri Antonio Contellekin on tosin annettava runsaasti tunnustusta, Lampard toteaa. – Chelsean viime kausi oli heikko. Kävin siellä saamassa hoitoa viikon ajan, kun olin loukkaantuneena. Pukuhuoneen ilmapiiri oli kamala. Guus Hiddink oli siellä ja Chelsea oli sarjassa sijalla 12. Pelaajia oli loukkaantuneena, he pelasivat huonosti ja sen aisti, että kaikki ei ollut kunnossa. Heidän piti muuttaa koko mentaliteettinsa. Conte sai sen aikaan muuttamatta kovinkaan paljoa pelaajistossa. Chelsea tarvitsi juuri häntä. Carragher muistuttaa italialaismanagerin huikeasta tilastosta, sillä Conten seurajoukkueet ovat voittaneet peräti 61 viimeisistä 70 ottelustaan. – Olen nähnyt, mitä Conte tekee. Hän juoksuttaa heitä. He näyttävät hyväkuntoisilta ja tietävät hommansa. He suorastaan lentävät, Lampard kehuu.Putoamistaistelu ei houkuttele
Vaikka Lampard voittikin Chelsean kanssa useita palkintoja, olivat paineet usein niin suuret, ettei pelaamisesta ehtinyt juurikaan nauttia. – En nauttinut tärkeistä peleistä enkä loppuotteluista. Nautin vain pokaalinnostosta ja juhlista, mutta muuten kyse oli aina seuraavaan otteluun keskittymisestä, Lampard tunnustaa. – Pelkäsin häviämistä ja sitä, mitä tapahtuisi, jos pelaisin huonosti. Putoaisinko kokoonpanosta? Olisivatko Liverpool ja Manchester United ensi kaudella meitä parempia? Lampardin MLS-ura päättyi tähän syksyyn, mutta lopullisesti mies ei ole vielä pistänyt nappuloita naulaan. Valioliigassakin kiinnostuneita seuroja on. – Osa minusta haluaa jatkaa pelaamista, enkä aina tiedä, miksi. Tämä vain tuntuu omalta hommaltani. En halua lopettaa ja katua päätöstäni. Olen kieltäytynyt muutamista valioliigaseurojen tarjouksista. Tosiasia kuitenkin on, että kaikkien niiden Chelsea-vuosien ja yhden Manchester City-kauden jälkeen en haluaisi sekaantua putoamistaisteluun. – En pelkää haasteita, mutta ymmärrän heikkouteni. Jos yritän päästä kuntoon tammikuun lopussa, en usko, että voisin antaa tarpeeksi. On hienoa, että saan tarjouksia 38-vuotiaanakin, mutta toistaiseksi mikään tarjous ei ole iskenyt kunnolla.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!