Manchester United surffaili cup-ottelun voittoon Bastian Schweinsteigerin johdolla
Kuva: Getty Images
Manchester United otti kotikentällään Old Traffordilla helpon 4-0 -voiton Mestaruussarjan Wiganista FA Cupin neljännellä kierroksella. Punaisten Paholaisten tehomiehenä hääri yli vuoden tauon jälkeen Unitedin avauskokoonpanoon päässyt Bastian Schweinsteiger, jolle kirjattiin yksi maali ja yksi maalisyöttö.
32-vuotias saksalainen on jäänyt Valioliigassa tällä kaudella kokonaan ilman peliaikaa, ja kahdessa cup-ottelussa on herunut yhteensä 16 peliminuuttia. Sunnuntaina José Mourinho tarjosi konkarille täyden 90-minuuttisen.
Ensimmäinen puoliaika ei tarjonnut United-kannattajille paljoakaan hurrattavaa, vaan Wiganin puolustus pysyi tiiviinä lähes taukovihellykseen saakka. Lähes. 44. minuutilla Schweinsteiger lähetti laidalta erinomaisen keskityksen takatolpalle, ja Marouane Fellaini teki sitä, mitä parhaiten osaa. Belgialainen käkkäräpää jyräsi kyseenalaisesti Wigan-puolustaja Callum Connollyn ja pukkasi pallon lähietäisyydeltä maaliin.
Fellaini on todellinen cup-spesialisti, sillä Valioliigassa hän on onnistunut maalinteossa viimeksi joulukuussa 2015, mutta cupissa verkot tuntuvat heiluvan.
6 - Marouane Fellaini has scored six goals in 33 games in cup competitions for Man Utd, compared to seven in 78 league games. Specialist.
LUE MYÖS:
- West Ham -manageri Nuno Espírito Santo kiehui erotuomarin päätöksestä: ”On vaikeaa hyväksyä tätä”
- Maajoukkuepelaaja otettu kiinni pahoinpitelystä epäiltynä
- Mohamed Salah saa risuja huomattavalta taholta: ”Kai voit sen verran purra huultasi?”
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana

- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa