Leicesterin hyökkääjä teki ”Payetit” – Kieltäytyi julkisesti pelaamasta enää joukkueessa

Kuva: Getty Images
Viime yönä saatiin vihdoin maaliin pitkä ja värikäs Dimitri Payet’n siirtosaaga, kun Olympique Marseille vahvisti hankkineensa ranskalaisen West Hamista 29,3 miljoonalla eurolla. Tarinasta ei juonenkäänteitä uupunut, mutta kaikki alkoi aikanaan siitä, kun Payet kieltäytyi tammikuun alussa pelaamasta West Hamin edustusasussa ja vaati lakkoilullaan siirtoa toisaalle.
Lakkoilu tuntuu yleistyvän huippujalkapalloilijoiden keskuudessa, sillä nyt Leicesterin argentiinalaiskärki Leonardo Ulloa on ilmoittanut Twitterissä pettyneensä manageri Claudio Ranieriin ja kieltäytyvänsä pukemasta enää Leicesterin nuttua ylleen.
Ulloan saama peliaika on vähentynyt radikaalisti viime kaudesta ja hyökkääjä jättikin aiemmin tammikuussa seuralleen siirtopyynnön. FIFA:n vuoden 2016 parhaaksi valmentajaksi valittu Ranieri on kuitenkin korostanut useissa haastatteluissa haluavansa pitää Ulloasta kiinni, sillä seuran hyökkääjävaihtoehdot ovat rajalliset, ja Ulloa on hänelle tärkeä Islam Slimanin varamies.
Lehtitietojen mukaan Leicester on kieltäytynyt viime päivinä niin espanjalaisen Alavesin, turkkilaisen Galatasarayn ja Valioliigan Sunderlandinkin tarjouksista. Seuraavat noin 30 tuntia kuitenkin näyttävät, johtaako Ulloan julkinen painostus lopulta kauppoihin.
Siirrot, käänteet, puheenaiheet. Tammikuun tapahtumat TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”