Valioliigayllättäjä tuli kuin tyhjästä ja teki läpimurron 33-vuotiaana – ”En voi uskoa sitä”
Kuva: Getty Images
Maalivahtilegenda Gordon Banks on ollut Stoke Sentinelin mukaan positiivisesti yllättynyt Stoken maalivahdin Lee Grantin edesottamuksista.
Derbystä elokuussa lainattu Grant, 34, sai näyttöpaikan ykkösvahti Jack Butlandin loukkaantumisen takia ja tarttui siihen kaksin käsin. Viime kuussa siirrosta tehtiin pysyvä.
– En voi uskoa sitä, kuinka hyvin hän on suoriutunut. Hän on ollut fantastinen, ottaen huomioon sen, että hän ei ollut pelannut Valioliigassa ja hänellä on jo hieman ikää, Banks toteaa.
– Se, mitä hän on tehnyt tultuaan tänne, on ollut fantastista, mahtavaa. Emme olisi voineet toivoa Butlandin korvaavan maalivahdin suoriutuvan yhtään paremmin, hän jatkaa.
– Olen ollut hämmästynyt siitä, kuinka hyvä hän on ollut. Se, mistä pidän, on hänen ketteryytensä ja sijoittumisensa. Se on jämptiä, todella hyvää, ja hän on tehnyt erittäin hyvää työtä meille.
Banks tuntee sympatiaa Butlandia kohtaan. Tämän nilkka murtui viime maaliskuun maaottelussa Saksaa vastaan.
– Olen todella surullinen Jackin puolesta, koska hän oli pelannut loistavasti ennen loukkaantumistaan. Hän oli loistava, ja odotin hänen mahtuvan Englannin joukkueeseen, Ja jos hän olisi jatkanut samalla tavalla, hän olisi pitänyt paikkansa Englannin joukkueessa ja se olisi tiennyt loistavaa tulevaisuutta hänelle.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin