Claudio Ranieri sai Leicesterin johdolta luottamuslauseen
Kuva: Getty Images
Valioliigan hallitseva mestari Leicester on antanut ”järkähtämättömän tukensa” manageri Claudio Ranierille joukkueen kompuroinnista huolimatta. Leicester ei ole saanut vuoden 2017 viidestä valioliigaottelusta kuin yhden tasapelipisteen eikä ole tehnyt näissä otteluissa maaliakaan. Viimeisestä 15 ottelusta on saldona vaivaiset kaksi voittoa. Näin ”Ketut” ovatkin vain pisteen putoamisviivan yläpuolella.
– Koko seura on ja tulee jatkossakin olemaan yhtenäisenä managerinsa takana, seuran tiedotteessa todetaan. – Pelivireen täytyy parantua, mutta Ranieri saa tilaisuuden kääntää joukkueen suunnan. Viime kausien odottamaton menestys on perustunut vakauteen, yhtenäisyyteen ja päättäväisyyteen haasteista selviämisessä. Italialaismanageri itse kiisti, että joukkue potisi kriisiä. Voittojen puuttuminen on Ranierin mukaan vain vaikuttanut joukkueen itseluottamukseen. Viime kaudella vastaavaan aikaan Leicester oli kerännyt jo 50 sarjapistettä häviten vain kaksi kertaa. Nyt tappioita on 13 ja pisteitä koossa vain 21. Mikäli kausi 2016-2017 päättyisi putoamiseen, tulisi Leicesteristä ensimmäinen Englannin pääsarjasta pudonnut puolustava mestari sitten vuoden 1938. Vaikka Leicesterin paineet vain kasvavat, manageri Ranieri vakuuttaa, että pukukopissa on kaikki hyvin. – Tunnelma pukukopissa on erinomainen. Yritämme parhaamme, mutta tällä kaudella kaikki vain menee pieleen, Ranieri toteaa BBC:n sivuilla. Tällä viikolla Leicesterillä on edessään kaksi tärkeää ottelua. Keskiviikkona se kohtaa FA Cupin uusintaottelussa kotikentällään Derbyn ja sunnuntaina on edessä vieraskentällä ”kuuden pisteen ottelu” Swanseaa vastaan.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran