Valioliigan entinen ja nykyinen ongelmapelaaja asuvat 300 metrin päässä toisistaan – ”Olen surullinen hänen puolestaan”

Entinen valioliigahyökkääjä Stan Collymore paljastaa Mirror-lehden tuoreimmassa kolumnissaan asuvansa vain noin 320 metrin päässä Saido Berahinosta Staffordshiressä.
– Usein ohittaessani hänen talonsa olen ajatellut, että ”tällä pojalla on ollut omat ongelmansa ja vaikeutensa, pitäisikö minun vain mennä juttelemaan hänen kanssaan ja jakaa hieman vanhan miehen viisautta”, Collymore kirjoittaa.
– En koskaan toteuttanut sitä, mutta toivon, että olisin tehnyt niin. Olen surullinen hänen puolestaan. Toivon, että olisin tiennyt huumeidenkäytöstä ja piipahtanut hänen luonaan. Olisin sanonut, että ”voit joko laskea pääsi alas, tehdä kovasti töitä ja luoda loistavan uran tai pomppia seurasta toiseen”, hän jatkaa.
Viime syksynä kaikessa hiljaisuudessa kahdeksan viikon pelikiellon huumekäryn vuoksi kärsinyt Berahino, 23, siirtyi West Bromwichista Stokeen tammikuun siirtoikkunan aikana. Potters maksoi hyökkääjästä 12 miljoonaa puntaa eli vajaat 14 miljoonaa euroa.
– Tony Pulisin kaltainen vanhan koulukunnan manageri ei luultavasti ole paras ihmistyyppi ongelmista ja vaikeuksista kärsivän Saidon ympärille. Hän kehottaa sinua nostamaan hihat ja sukat ylös ja jatkamaan eteenpäin. Hän sanoo sinun olevan kuin kaikki muut, eikä erityiskohtelua tule, arvelee Collymore.
Hänen mukaansa ihmiset ovat kuitenkin hyvin erilaisia ja jotkut saattavat tarvita erityiskohtelua.
– Nyt hän on saanut siirtonsa, hän tarvitsee tukea, käden olkapäälle ja mentorin.
Collymore, 46, edusti uransa aikana muun muassa Nottinghamia, Liverpoolia ja Aston Villaa. Mies muistetaan monista kentän ulkopuolisista törttöilyistä, ja hän on kertonut julkisesti masennuksestaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”

- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”