Italiassa haltioiduttiin Everton-lainan otteista: ”Ehtaa Baggion tyyliä”
Kuva: Getty Images
Everton lainasi tammikuun siirtoikkunassa vähälle peliajalle jääneen espanjalaisen Gerard Deulofeun Serie A:n AC Milaniin, ja italiassa Deulofeulla tuntuu kulkevan. Deulofeu syötti hetkeä ennen täyttä aikaa ottelun ainoan maalin, kun AC Milan katkaisi kuuden ottelun voitottoman putkensa hakemalla 1-0 -vierasvoiton Bolognasta.
– Syöttö vastustajan jalkojen välistä Pasalicin maaliin oli todellinen helmi, ehtaa Baggion tyyliä, La Gazzetta dello Sport -lehti kirjoitti.
Samainen lehti kehuu Deulofeuta Milanin ehdottomaksi avainhahmoksi, josta tulee olemaan seuralle vielä paljon iloa.
– Neljännessä ottelussaan, joista vasta toisen kerran avauskokoonpanossa, Gerard Deulofeu ratkaisi ottelun, joka oli luultavasti punamustien koko kauden hankalin.
Erityisen vaikean Milanille ottelusta teki se, että se pelasi yli puoli tuntia kahden miehen vajauksella. Ensimmäisen ulosajonsa se sai jo avausjaksolla, joten voittoa voidaan pitää melkoisena saavutuksena.
– Deulofeu ei ikinä hukannut palloa, hän teki töitä myös puolustussuuntaan ja nosti samalla myös pelikavereidensa tasoa. Jos hän alkaa vielä osua tarkemmin maalia kohti, on hänellä vielä paljon annettavaa. Seurajohto saa silti hymyillä. Milan sai tammikuun siirtoikkunassa erinomaisen vahvistuksen puoli-ilmaiseksi, italialaislehti jatkaa.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana