Pep Guardiola innoissaan Leroy Sanén edistymisestä: ”Hänellä on harvinaisia kykyjä”
Kuva: Getty Images
Valioliigan kakkospaikkaa maanantaina Bournemouthin vieraana havitteleva Manchester City on saanut selkeän buustin 19-21 -vuotiaasta hyökkäyspään kolmikostaan, jota Pep Guardiola on kutsunut ”Manchester Cityn tulevaisuudeksi.” Trion nuorimman Gabriel Jesusin tehot tuskin ovat menneet keltään ohi, mutta tärkeä osa Cityn heräämistä on ollut myös saksalaisen Leroy Sanén vauhtiin pääseminen. Kolmikon täydentää englantilainen Raheem Sterling.
Muhkealla 37 miljoonan punnan siirtosummalla Schalkesta ostettu Sané haki vielä syyskauden aikana askeliaan ja kärsi myös pienistä vammoista. Joulun alla pelatussa Arsenal-ottelussa nähtiin kuitenkin jo merkkejä paremmasta, kun Sané viimeisteli City-uransa avausmaalilla joukkueensa tasoituksen. Peli päättyi lopulta Cityn 2-1 -voittoon.
Jälleen uusi vamma piti Sanén taas kuukauden sivussa, mutta nyt hän on aloittanut neljä ottelua putkeen ja saanut mukavasti myös tehoja. Nuoren saksalaisen arvoa ei mitata kuitenkaan ainoastaan maaleissa ja maalisyötöissä. Pep Guardiolan aktiivinen pelitapa vaatii pelaajilta sähäkkyyttä, ja tilastot paljastavat näiltäkin osin Sanén tärkeyden joukkueelleen.
– Ei tarvitse olla manageri, että Sanén kehityksen huomaa. Kyse ei ole vain hänen maaleistaan, Guardiola kommentoikin äskettäin Sky Sportsin mukaan.
Leroy Sané johtaa yhdessä Sergio Agüeron kanssa joukkueensa harhautustilastoa. Kumpikin on riplaillut tiensä vastustajan ohi keskimäärin 3,3 kertaa per pelattu 90 minuuttia. Sané johtaa joukkueen hyökkäyspään pelaajien sisäisiä tilastoja myös pallonriistoissa (6,4 kertaa/pelattu 90 minuuttia) ja taklauksissa (2,2/90 minuuttia).
Miehen palloton peli on siis hyvin lähellä sitä, mitä Guardiola pelaajiltaan toivookin – ja jossa penkitetyllä Agüerolla olisi parantamisen varaa. Ehkä vielä tärkeimpänä Sané on tukevasti myös City-pelaajien spurttitilaston ykkösenä otettuaan 76 spurttia 90 peliminuuttia kohti.
– Sen takia ostimmekin hänet. Sanélla on harvinaisia kykyjä. Hän on pallottomana koko ajan parempi, todella aggressiivinen, Guardiola kehuu.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla