Valmentaja kertoo: Tilastoihin ”epäonnistuneeksi” merkitty syöttö voikin ratkaista jalkapallo-ottelun
Kuva: Getty Images
West Bromwich Albionin pallonhallintaprosentit ovat pieniä, mutta siitä huolimatta joukkue pelaa kenties kaikkien aikojen parasta kauttaan Valioliigassa.
Huipputason jalkapallo-otteluissa tilastoidaan tätä nykyä lähes kaikki mahdollinen. WBA:n valmennustiimiin kuuluva Ben Garner korostaa kuitenkin Albion Newsin haastattelussa, ettei tilastoja kannata aina tuijotella orjallisesti.
– Joskus tulen töihin maanantaina ja näen tilaston, joka ei näytä hyvältä, mutta se ei oikeastaan kuvasta todellisia pelitapahtumia. Pallonhallinta on yksi ilmeinen, Garner mainitsee.
Hänen mukaansa joskus pallo kannattaa pelata suoraviivaisesti ylös, koska se pakottaa vastustajan topparin perääntymään ja vaikeaan asemaan. Toppari saattaa silti voittaa pääpallon, joten tilastoissa tapahtuma lasketaan epäonnistuneeksi syötöksi.
– Mutta koska pelasit sillä tavalla, että hän joutui venymään tai epämukavuusalueelle, tiedämme voittavamme kakkospallon ja pääsimme heidän alueelleen. Olemme heidän puolustuslinjansa edessä ja ehkä pystymme luomaan siitä maalin, muistuttaa Garner.
– Joten joissakin tilanteissa on tilastojen sijaan luotettava siihen, mitä omat silmät näkevät, koska joskus se ”epäonnistunut” syöttö onkin ollut erittäin tehokas.
Lähde: Birmingham Mail
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa